Puolet suomalaisten yritysten osakkeista on kotimaisessa omistuksessa – kotitaloudet suurin omistaja

Suurin osa ostoista tehtiin helmi-maaliskuussa 2020, jolloin pörssikurssit laskivat.

Suurin osa ostoista tehtiin helmi-maaliskuussa 2020, jolloin pörssikurssit laskivat. (Kuva Fotolia)

Yhdysvaltalaisten omistukset olivat ulkomaisista omistuksista suurimmat.

TALOUS Suomen Pankki kertoo, että syyskuun 2020 lopussa suomalaisten yritysten liikkeeseen laskemien pörssinoteerattujen osakkeiden markkina-arvo oli 266 miljardia euroa. Osakkeista 18 prosenttia oli rahoitusalan yritysten liikkeeseen laskemia ja 82 prosenttia muiden yritysten.

Vuoden 2020 aikana suomalaisten pörssinoteerattujen osakkeiden markkina-arvo on vaihdellut voimakkaasti. Tammikuussa 2020 osakkeiden arvo oli korkeimmillaan – 268 mrd. euroa – sitten vuoden 2000 jälkeen. Helmi-maaliskuun 2020 aikana osakkeiden arvo laski 61 mrd. eurolla koronapandemian seurauksena.

Arvon palautuminen oli kuitenkin nopeaa. Elokuun 2020 lopussa osakkeiden markkina-arvo ylitti jo tammikuun tason ja oli 269 mrd. euroa.

Suomalaisten yritysten osakkeiden omistajat.
Suomalaisten yritysten osakkeiden omistajat. (Kaavio Suomen Pankki)

Syyskuun 2020 lopussa puolet eli 132 mrd. euroa suomalaisista noteeratuista osakkeista oli kotimaisten omistajien hallussa. Kotimaisista sektoreista suomalaiset kotitaloudet ovat suurin suomalaisten osakkeiden omistaja. Syyskuun 2020 lopussa kotitalouksien hallussa oli 14 prosenttia osakkeista.

Tammi-syyskuun 2020 aikana kotitaloudet ostivat nettomääräisesti 1,6 mrd. euron edestä lisää suomalaisia osakkeita. Suurin osa ostoista tehtiin helmi-maaliskuussa 2020, jolloin pörssikurssit laskivat. Suorien osakeomistusten lisäksi kotitaloudet omistavat suomalaisia osakkeita epäsuorasti sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien ja vakuutusyhtiöiden kanssa tehtyjen sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta.

Kotimaisen omistuksen lisäksi suomalaisia pörssinoteerattuja osakkeita on ulkomaisessa omistuksessa. Suomen Pankin uuden suomalaisten liikkeeseen laskemien arvopapereiden omistuksia käsittelevän julkaisun mukaan suurimmat ulkomaiset osakeomistukset kesäkuussa 2020 olivat Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa sekä Ruotsissa.

Näissä kaikissa kolmessa maassa olevien omistajien hallussa oli yli 20 mrd. euron edestä suomalaisia noteerattuja osakkeita. Kesäkuun 2020 lopussa yhdysvaltalaisten omistukset olivat ulkomaisista omistuksista suurimmat, noin 37,5 mrd. euroa. Euroalueen maiden – poislukien Suomi – omistukset olivat yhteensä 33,1 mrd. euroa.

Lue myös: Siihen minkä suuren pörssiyhtiön pomo tienaa päivässä – palkansaaja tarvitsee 47 työpäivää

Kommentoi Facebookissa