Puolukkamehu voi alentaa kohonnutta verenpainetta – ”Se on hyvä ravitsemuksellinen lisä”

Laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta.

Laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. (Kuva Fotolia)

Tutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikainen puolukkamehun juonti parantaa verisuonten toimintaa.

TERVEYS Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt ja niihin liittyvä matala-asteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Ravinnolla on lääkehoidon ohella keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa.

Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että runsaasti polyfenoleita sisältävät ruoat alentavat sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Puolukka, mustikka, karpalo ja mustaherukka ovat erinomaisia polyfenolien lähteitä.

ETM Anne Kivimäen väitöstutkimuksessa selvitettiin kylmäpuristetun puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehun vaikutuksia rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotat saivat mehuja 8–10 viikon ajan.

– Näiden kokeellisten tutkimusten perusteella voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla, ja joille suositellaan ravitsemus- ja elintapaohjeita, mutta ei vielä lääkehoitoa. Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä, Anne Kivimäki sanoo.

Laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Mehu ei estänyt eläinkannalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.

Puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimossa. Muilla marjamehuilla ei nähty yhtä selkeitä vaikutuksia.

Vaikutusten taustalla ovat luultavasti matala-asteisen tulehduksen väheneminen sekä mekanismit, jotka liittyvät verenpaineen säätelyn keskeiseen tekijään reniini-angiotensiinijärjestelmään ja paikallisesti verisuonia laajentavan typpioksidin saatavuuteen.

ETM Anne Kivimäki väittelee Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Lingonberry juice, blood pressure, vascular function and inflammatory markers in experimental hypertension”.

Lue myös: Äidin lihavuus on lapselle terveysriski – sydän- ja verisuonisairaudet kehittyvät mahdollisesti jo sikiöaikana

Kommentoi Facebookissa