TURVALLISUUS Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui Nurmijärven reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa tänään. Puheessaan ministeri huomautti, että osaavaan reserviin ja aluepuolustukseen perustuva puolustusratkaisumme tuottaa Suomelle varteenotettavan kyvyn vastata perinteiseen sotilaalliseen uhkaan.
– Sen käyttöön saanti ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa kuin jatkuvasti palveluksessa olevien ammattiarmeijoiden. Viimeistään Krimin valtaus osoitti sen, että liikekannallepanon hitaus on puolustusjärjestelmämme Akilleen kantapää, Niinistö arvioi.
Ministeri kertoi, että puolustusministeriössä ja puolustusvoimissa on sen vuoksi tehty töitä hartiavoimin valmiuden parantamiseksi. Ministerin pyynnöstä oikeuskansleri antoi tulkintansa mahdollisuudesta käyttää varusmiehiä maanpuolustustehtävissä, ja ensimmäiset valmiusyksiköt ovat jo toiminnassa.
Lisäksi vietiin läpi lakimuutos, joka mahdollistaa reserviläisten käskemisen kertausharjoituksiin välittömästi, ilman kolmen kuukauden ennakkovaroitusaikaa.
Tämä tarkoittaa, että nyt valmiutta voidaan joustavasti säädellä käskemällä reserviläisiä kertausharjoituksiin ilman, että jouduttaisiin siirtymään poikkeusoloihin ja käskemään joukkoja ylimääräiseen palvelukseen saati toteuttamaan liikekannallepano, mitkä olisivat jo paljon järeämpiä toimia.
Ministeri puhui myös Suomen puolustusratkaisun jatkuvuudesta. Jo yli vuosikymmenen ajan Venäjä on pyrkinyt vahvistamaan asemaansa varsin perinteisin menetelmin kun taas läntisessä maailmassa turvallisuusajattelu eteni pitkään täysin päinvastaista latua aina Ukrainan kriisin puhkeamiseen saakka.
– Suomessa maanpuolustukseen on aina suhtauduttu vakavasti, ministeri totesi.
Puolustusvoimiemme tehtävissä kansallinen puolustus on kaiken aikaa säilynyt ykkösenä, ja sen pitää olla jatkossakin selkeä ykkönen.
– Olemme kaiken aikaa pitäneet kiinni puolustuksemme perusperiaatteista; yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan kattavasta aluepuolustuksesta. Suomen välillä jo vanhentuneiksi väitetyt puolustuksen kivijalat ovat yllättäen nousseet kovaan huutoon myös kansainvälisesti.
Kommentoi Facebookissa