ONNETTOMUUS Poliisi sai 6.3.2019 aamukahdeksalta tiedon, että Liperissä Polvijärventien ja Mertalammentien risteyksessä oli tapahtunut vakava liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena armeijan kuorma-auto ja henkilöauto.
Tapahtumapaikkatutkinnassa kävi ilmi, että henkilöauto oli ajanut Polvijärventietä pitkin kohti Joensuuta, kun Polvijärventien risteykseen oli ajanut Mertalammentietä pitkin puolustusvoimien kuorma-auto. Ajoneuvot olivat törmänneet toisiinsa siten, että henkilöauton keula painui kuorma-auton alle.
Henkilöauton kuljettajana toiminut noin 35-vuotias nainen loukkaantui vakavasti onnettomuudessa ja hän kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa. Nainen oli henkilöautossa yksin. Kuorma-autossa olleet kuljettaja ja 13 matkustajaa eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.
Kuorma-auton kuljettaja oli kuljettamassa Onttolan rajajääkärikomppanian varusmiehiä harjoitukseen. Rajajääkärikomppanian ajoneuvot omistaa Puolustusvoimat, mutta ne ovat Rajajääkärikomppanian pysyväisluonteisessa käytössä. Varusmieskuljettajat on koulutettu Kainuun Prikaatissa, mutta he ovat rajavartiolaitoksen rajajääkärikomppanian varusmiehiä.
Tapauksen esitutkinta on saatu päätökseen. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että Mertalammentien tieltä tultaessa Polvijärventielle on pakollista pysäyttämistä osoittava STOP-liikennemerkki, jota kuorma-auton kuljettaja ei noudattanut ajaessaan Polvijärventielle.
Onnettomuuden aikaan vallitsi kirkas talvinen ajosää. Ilman lämpötila oli -15 astetta ja aurinko paistoi kuorma-autosta katsottuna melkein suoraan takaapäin. Mertalammentie on Polvijärventietä alempana ja Mertalammentieltä on huono näkyvyys Polvijärventielle.
Poliisi on myös selvittänyt varuskunnan tapahtumia edelliseltä illalta ja onnettomuuspäivältä. Mitään poikkeavaa esimerkiksi kuorma-auton kuljettajana toimineen henkilön lepoaikoihin liittyen ei havaittu.
Kuorma-auton kuljettajana toiminutta varusmiestä epäillään esitutkinnan päättyessä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Esitutkintamateriaali on siirtynyt syyteharkintaan.
- EDIT klo 19.00: Tarkennettu Rajajääkärikomppanian ajoneuvon käyttöä
Kommentoi Facebookissa