ONNETTOMUUS Liperissä valtatiellä 502 Polvijärventien ja Vaiviontien risteyksessä Härkinvaarassa tapahtui liikenneonnettomuus. Pohjois-Karjalan rajavartioston henkilökuljetuksessa käytetty kuorma-auto törmäsi henkilöautoon.
Ford Focus -merkkistä henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1984 syntynyt nainen loukkaantui vakavasti. Hänet on kuljetettu pelastushelikopterilla Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Tieto liikenneonnettomuudesta tuli poliisille klo 7.59.
Rajavartioston kuorma-auton lavalla istui 12 varusmiestä, lisäksi ohjaamossa oli kuljettajan lisäksi kaksi varusmiestä. Poliisin saaman tiedon mukaan kuorma-auton kyydissä olleille ei ole tullut vammoja.
Tämän hetkisen tiedon mukaan kuorma-auton kuljettajana toiminut, vuonna 1998 syntynyt varusmies ajoi Mertalammentietä kohti Polvijärventietä. Saapuessaan STOP-merkittyyn pakollisen pysähtymisen risteykseen, kuljettaja oli havainnut Polvijärventien suunnasta lähestyvän kaksi henkilöautoa ja aloittanut jarrutuksen.
Kuorma-auto ei ehtinyt täysin pysähtyä ennen törmäystä jälkimmäisenä Polvijärventien suunnasta tulleen henkilöauton etuosaan. Onnettomuushetkellä Polvijärventiellä on vallinnut hyvät ajo-olosuhteet. Mertalammentien tienpinta on ollut tamppautuneen lumen liukastama.
Tapahtunutta tutkitaan epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet tulevat tarkentumaan esitutkinnan edetessä.
Lue myös: Iäkäs kuljettaja tuli henkilöautolla stop-merkin takaa – kuolonkolari kuorma-auton kanssa
Kommentoi Facebookissa