LIIKENNETURVALLISUUS Moottoripyörän kuljettaja menehtyi lauantai-iltana 11. toukokuuta Taipalsaarella törmättyään kevyenliikenteenväylällä olleeseen puomiin Saimaanharjun koulun alueella. Moottoripyörää kuljettanut 19-vuotias lappeenrantalaismies menehtyi kello 23 jälkeen illalla.
Onnettomuuden tutkinta on edennyt ja poliisille on muodostunut kokonaiskuva tapahtumien kulusta. Tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Mika Nykäsen mukaan poliisi on päässyt kuulemaan todistajia ja käymään läpi alueelta olevat valvontakameratallenteet, minkä pohjalta on saatu kokonaiskuva onnettomuutta edeltävistä tapahtumista. Silminnäkijöitä onnettomuudella ei poliisin tietojen mukaan ole.
Onnettomuus tapahtui kevyenliikenteenväylällä, joka on merkitty Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkillä. Puomissa, johon moottoripyöräilijä törmäsi, oli heijastetarrat.
– Tutkimustemme perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että moottoripyörässä ei ollut onnettomuushetkellä toimivia ajovaloja. Illan hämärtyessä kuljettaja ei ole havainnut puomia ajoissa, eikä ulkopaikkakuntalaisena ilmeisesti tiennyt puomin olevan siinä.
Kevyenliikenteenväylä on valaistu, mutta juuri puomin kohdalla ei katuvaloa ole. Katuvalot olivat onnettomuuden tapahtuessa toiminnassa. Moottoripyörän nopeuden arvioidaan olleen törmäyshetkellä vähintään 50 kilometriä tunnissa.
Poliisi pyysi aiemmin havaintoja lauantai-iltana Saimaanharjun koulun alueella tapahtuneesta häiritsevästä auto- ja mopoajelusta ja sen mahdollisista yhteyksistä onnettomuuteen. Yhteyttä näillä kahdella asialla ei kuitenkaan ole.
– Sen tiedämme nyt, että onnettomuudessa menehtynyt moottoripyöräilijä oli liikkeellä yksin. Ei ole viitteitä siitä, että onnettomuutta olisi edeltänyt kilpa-ajoa tai muuta vastaavaa toimintaa. Myöskään alkoholilla ei epäillä olevan osuutta onnettomuuteen.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Asia ei etene syyteharkintaan, koska rikoksesta epäilty on menehtynyt eikä asiassa voida nostaa ketään vastaan syytettä tai esittää muuta rikokseen perustuvaa julkisoikeudellista vaatimusta.
Lue myös: Nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja
Kommentoi Facebookissa