Purjehtija Janne Järvinen tekemässä ”olympiahistoriaa” – Suomea uhkaa nolo julkisuus

Purjehduksesta on tullut Suomen merkittävimpiä mitalilajeja olympiakisoissa

Purjehduksesta on tullut Suomen merkittävimpiä mitalilajeja olympiakisoissa. (Kuva AOP)

Janne Järvinen sai ehdottoman vankeustuomion Katiska-vyyhdissä. Silti hän saattaa päästä edustamaan Suomea Tokion olympialaisissa.

PURJEHDUS Purjehtija Janne Järvinen saattaa tänä vuonna tehdä kyseenalaista suomalaista urheiluhistoriaa. Hänestä voi tulla historian ensimmäinen suomalaisurheilija, joka kilpailee olympialaisissa saatuaan samana vuonna ehdottoman vankeustuomion.

Viime viikolla Järvinen sai kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeustuomion osallistumisesta huumekauppaan liittyvään toimintaan niin sanotussa Katiska-vyyhdissä. Järvisen tuomio ei kuitenkaan ole lainvoimainen, joten Olympiakomitean sääntöjen mukaan hänen valitsemistaan Tokion olympiajoukkueeseen ei voida evätäkään.

Maaliskuussa Järvinen purjehti Suomelle Simen Kurtbayn kanssa olympiapaikan Nacra 17 -luokassa. Suomen Olympiakomitean asettamien urheilullisten kriteerien puolesta hän on olympiakelpoinen ja voi tehdä protestin, jos Suomen Olympiakomitea ei häntä kisoihin valitse.

Järvinen on Euroopan ihmisoikeussopimuksen perusteella yhä syytön, kunnes toisin todistetaan. Katiska-vyyhdissä hänen asiansa etenee vielä hovioikeuteen.

Vaikka hovioikeuskäsittely käytäisiin ennen Tokion olympialaisia, ei Olympiakomitean säännöissä ole pykälää, jossa urheilija voitaisiin jättää valitsematta, jos tämä on saanut vankeustuomion.

Olympiakomitea voi katsoa peiliin. Tietysti on inhimillisesti ymmärrettävää, ettei kukaan ole tullut ajatelleeksi, että olympiatason urheilija tuomitaan ehdottomaan vankeuteen, mutta sääntöjä laadittaessa olisi ollut hyvä ottaa kaikki riskitekijät huomioon.

Jos Järvinen todellakin olympialaisiin lähtee, on hänelle luvassa maailmanlaajuista julkisuutta. Ympäri maailmaa kyllä huomioitaisiin, että Suomea edustaa huumevyyhdissä ehdottoman vankeustuomion saanut urheilija.

Suomi tulisi saamaan hyvin paljon kielteistä julkisuutta. Maailmalla varmasti naurettaisiin, miten moinen voisi olla edes mahdollista.

Olympiakomitea ja Purjehdusliitto ovat totisessa paikassa. Sponsorit tuskin katsovat hyvällä, jos ehdottoman vankeustuomion saanut henkilö nauttii heidän rahallista tukeaan.

Vielä Järvistä ei ole kisoihin kuitenkaan valittu. Japanin viranomaiset saattavat kenties pelastaa Suomen täydelliseltä häpeältä estämällä maahantulon rikoksesta tuomitulta henkilöltä.

Olisi sinänsä käsittämätöntä, jos moisessa sopassa pitäisi japanilaisten apuun turvautua.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Urheilu on parasta paikan päällä? – Paavo Arhinmäen toimittajapesti kuohuttaa

Kommentoi Facebookissa