Oletko pysäköinyt auton invaruutuun ilman invakorttia? – ”Ei näitä invavessoja ja -ruutuja ole huvikseen rakennettu”

Arja Ahtaanluoma on perheellinen reilu nelikymppinen nainen, joka hoitovirheen seurauksena heräsi viiden viikon nukutuksesta neliraaja-amputoituna.

Arja Ahtaanluoma on perheellinen reilu nelikymppinen nainen, joka hoitovirheen seurauksena heräsi viiden viikon nukutuksesta neliraaja-amputoituna. (Kuva Pekka Niittyvirta)

Kolumnistiamme korpeaa, kun vammaisten toimimista helpottavia asioita käytetään väärin.

KOLUMNI Hienosti on järjestetty tässä yhteiskunnassa – ja monessa muussakin – lapsiperheiden ja vammaisten toimimista helpottavia asioita, niin kuin nyt esimerkiksi inva/lastenhoitovessat tai inva/lapsiperheparkit. Silti välillä tuppaa korpeamaan, kun niitä käytetään väärin.

Pysähdyimme pitkällä ajomatkalla liikenneasemalle tauolle. Ajattelin sitten käydä myös hotelli helpotuksen puolella. Inva-wc oli varattu, joten jäin kauniisti odottamaan vuoroani. Wc-tiloista kuului juttelua, kolme tai neljä erilaista ääntä, miehen ja kimeämpää naisen ääntä. Siinä kohtaa ryhdyin oikein keskittymään, mitä vessassa mahtaa tapahtua. Wc:tä vedettiin useasti, lavuaariin laskettiin vettä moneen otteeseen.

Otsasuoni rupesi rakon lisäksi pikkuhiljaa pullistelemaan, kun laskeskelin pyttyä vedetyn jo ainakin neljästi: montako ihmistä vessaan oikein kerralla on tuppautunut, koko autokuntako?

Odottelin viisi minuuttia, sitten meni jo kymmenen ja edelleen vessassa kuhkattiin jotakin. Likaisessa mielikuvituksessani suunnittelin jo huutavani oven läpi, ettei sinne naimaan tarvitse jäädä, ottakaa hotellihuone niitä puuhia varten.

Juuri kun rullasin tuolin lähemmäksi ovea koputtaakseni ja hoputtaakseni väkeä ulos, ovi avautui. Sisältä tuli kaksi mopopoikaa kypärineen ja muine varusteineen. Vain kaksi. Rupesin ynnäilemään kuulemiani puheääniä vessasta. Oliko kolmessa-neljässä äänessä sittenkin kyse vain poikain äänenmurroksesta: välillä kiekaistiin korkeammalla äänellä, kunnes äänihuulet jälleen sopeutuivat päästämään lävitseen miehekkäämpää mörinää.

Yritetäänhän ottaa huomioon myös ne väliaikaisesti tai pysyvästi toimintarajoitteiset ihmiset?

Ärisin kundeille suupielestäni, että voisivat poijaat käyttää ihan sitä normaalia miestenhuonetta, kun näyttää nuo jalatkin heillä olevan tallella ja rullasin vessaan – lopulta.

Tilassa selvisi, miksi vessaa vedettiin useasti ja vettä laskettiin: lavuaari ja taso olivat yltä päältä kurassa, eikä lattia sekään ollut järin siisti. Mopoilijat olivat pesseet varusteitaan inva-wc:ssä. Olipa mukava pestä käsiään lavuaarissa ja yrittää väistellä lavuaarin reunan kurakuorrutusta.

Sääliksi käy sitä vauvanhoitajaa, joka sinne seuraavaksi menee vaippoja vaihtamaan. Piti käydä sanomassa kassalla, että lähettävät jonkun siivoamaan jäljet.

Tottahan inva-wc:kin voi olla joskus varattu, on normaalia joutua odottamaan vuoroaan, niin kaikki muutkin tekevät. Enkä minä rumasti katso, jos joku vammatonkin joskus ruuhka-aikaan hätäissään käväisee helpottamassa oloaan, mutta prätkäkamppeiden pesu menee jo yli. Olisivat edes siistineet jälkensä, mutta ensin lotrataan ties miten kauan ja pidetään vessaa varattuna ja sitten jätetään hirmu siivo.

Lähes yhtä paljon ärsyttää invaruutujen ”turha” käyttö. Varsinkin mieheni ottaa kunnolla kipinää, jos näkee invaruudussa auton ilman invakorttia. Samaan kategoriaan lankeaa nykyään yleistyneiden lapsiperheruutujen törkeä käyttö: vanha pappa ajaa hurautti tällaiseen leveään ruutuun skootterilla. Piti oikein jäädä seuraamaan, käykö hän poimimassa lapsenlapsensa kyytiin, mutta ei: ihan tuli ja lähti ruudusta yksin.

Ei näitä invavessoja ja -ruutuja ole huvikseen rakennettu, joten yritetäänhän ottaa huomioon myös ne väliaikaisesti tai pysyvästi toimintarajoitteiset ihmiset, joohan?

Arja Ahtaanluoma

Arja Ahtaanluoma on perheellinen reilu nelikymppinen nainen, joka vuonna 2017 hoitovirheen seurauksena heräsi viiden viikon nukutuksesta neliraaja-amputoituna. Molemmat jalat amputoitiin reisitasolta, oikea käsi kyynärvarresta sekä vasemmasta kädestä kaikki sormet.

Koko tarinan voit lukea kirjasta Puolinainen (Johnny Kniga), jonka hän kirjoitti kuntoutumisestaan, elämästään ja ajatuksistaan toipumisen aikana. Oivaltavat jutut arjesta, sen iloista, pettymyksistä ja kommelluksista jatkuvat tutulla tyylillä näissä kolumneissa, höystettynä mustalla huumorilla, kunnes tummempi väri keksitään.

Lue myös: Neliraaja-amputoitu Arja kirjoitti selviytymisestään – ”Tein tunteellisen aikamatkan syvälle sisimpääni”

Kommentoi Facebookissa