TUOTEKEHITYS Puu on raaka-aine, joka jalostuu moneksi. Epira Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Ruuska sekä kehityspäällikkö Ahti Lehtomäki ovat luoneet yhdessä ja hyvän yhteistyöverkoston avulla ekologisen ja eläinten hyvinvointia tukevan tuoteperheen.
Tuotteiden raaka-aineina käytetään puunjalostusteollisuuden puhtaita sivutuotteita, kuten purua, puun hukkapätkiä sekä kutterilastua.
– Olemme erikoistuneet eläinkuivikkeisiin. Tuotekehittelyn tuloksena ovat syntyneet muun muassa maatalouteen suunnatut eläinkuivikkeet, kuten kuivikepuru ja turvekutteri.
Eläinkuivikkeiden taustalla on Pirjo Ruuskan mukaan hyvin tarkka ja asiakaslähtöinen kehitystyö.
– Esimerkiksi vuonna 2006 markkinoille tullut turvekutteri on kehitetty yhteistyössä Tarvaalan maatalousoppilaitoksen kanssa. Kokeilimme tuotetta jo sen kehittelyvaiheessa myös maatilakäytössä, toimitusjohtaja Ruuska taustoittaa.

Imukykyinen turve
Epira Oy:llä on takanaan 30-vuotinen historia. Puunjalostusteollisuuden sivutuotteisiin erikoistuneen yrityksen perusti aikoinaan Pirjo Ruuskan isä, Arvo Saarelainen veljineen. Vuonna 2005 yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos ja perheyrityksen peräsimeen tarttui Honkarakenteella työskennellyt Pirjo-tytär.
Epira Oy on alan ensimmäinen yritys, joka ryhtyi paalaamaan turvekutteria teollisesti. Myös koirankopinpehmike on yrityksen oma kehitystyö,
Kuivikepurun lisäksi myös turvekutteri on saanut maataloudessa hyvän vastaanoton. Toimitusjohtaja Ruuskan mukaan esimerkiksi lypsykarjatiloilla turvekutterin hyvä imukyky on huomioitu.
– Turve imee pölyn lisäksi myös ammoniakkia. Joukossa oleva puupohjainen kutteri luovuttaa vastaavasti tilalle raikkaan tuoksun, joten turvekutterin käyttö on toimivuuden lisäksi myös hyvin eläin-, että ihmisystävällistä.

Laatu on ykkösasia
Turvekutteriin käytetään paikallisten urakoitsijoiden toimittamaa pintaturvetta. Laadun suhteen Epiralla ollaan hyvin tarkkoja.
Kehityspäällikkö Lehtomäen mukaan pääasiassa havupuista saatavan raaka-aineen täytyy olla täysin kuivikkeeksi sopivaa. Taustalla ideoinnissa ja kehitystyössä on se, että kuivikepurun tulee olla puhdasta ja terveellistä.
– Avainsanoina ovat kuivuus, tikuttomuus ja mahdollisimman vähäinen pöly.
Vuodesta 2011 lähtien yritys on toiminut nykyisissä tiloissaan. Yrityksen konekantaa ja tuotantolinjoja on uusittu, kehitetty ja räätälöity toimintaa vastaavaksi. Kehityspäällikkö Ahti Lehtomäki sanoo suunnittelun alla olevan myös uusia tuotteita.
– Olemme kiertotalouden ammattilaisia, joten tämän ympärille on luontevaa kehittää lisää tuotteita.
Elokuussa 2018 myyntiin tuleekin hevoskuivike. Valtaosa tuotteista myydään jälleenmyyjien kautta muun muassa maatalouskauppoihin ja eläintarvikeliikkeisiin.
Kommentoi Facebookissa