Rahoitusalan lakko uhkaa sulkea konttoreita – tärkeimmät palvelut pyritään turvaamaan

Työtaistelu koskee kaikkia rahoitusalan töitä ja kaikkia työehtosopimusta noudattavia yrityksiä.

Työtaistelu koskee kaikkia rahoitusalan töitä ja kaikkia työehtosopimusta noudattavia yrityksiä. (Kuva Fotolia)

Rahoitusalan kiistassa on pitkälti kysymys viikonlopputyöstä.

LAKKOVAROITUS Tänään on normaali pankkipäivä, mutta torstaina 28. ja perjantaina 29. joulukuuta mahdollinen rahoitusalan lakko uhkaa sulkea pankkikonttoreita. Pankit tiedottavat tarkemmin verkkosivuillaan lakon vaikutuksista palveluihin.

Finanssiala ry muistuttaa, että asiakkaiden on hyvä varautua palveluiden ruuhkautumiseen ja tavallista pidempiin odotusaikoihin. Pankit pyrkivät turvaamaan sekä yksityis- että yritysasiakkaiden tärkeimmät palvelut lakon aikana kuten korttimaksamisen, käteisautomaattien toiminnan sekä palkkojen, eläkkeiden ja laskujen maksun. Verkkopankit toimivat myös normaalisti.

Pankit eivät voi kuitenkaan taata häiriötöntä maksujen välitystä lakon aikana. Käteistä voi nostaa niissä kaupoissa, jotka tarjoavat käteisen nostopalvelua. Lakolla ei ole vaikutusta pörssin toimintaan. Verkkopankin kautta tehtävien toimeksiantojen käsittelyssä sekä selvitystoiminnassa voi esiintyä viiveitä.

Sijoitusrahastojen merkintä- ja lunastustoimeksiantojen hoidossa voi esiintyä viiveitä. Myös rahastojen arvon laskennassa voi olla häiriöitä. Verkkopankin kautta tehdyt toimeksiannot hoidetaan, mutta käsittelyssä saattaa esiintyä viiveitä.

Myös poikkeustilanteissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota poikkeuksellisiin yhteydenottoihin, jotka saattavat olla rikollista tietojen kalastelua. Maksukorttien tietoja ja tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia ei saa luovuttaa kenellekään.

Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry ja Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry ovat ilmoittaneet rahoitusalan lakonuhasta alkaen 28.12.2017 klo 06.00 ja päättyen 29.12.2017 klo 23.59. Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry sekä Danske Bankin esimiehet ja Asiantuntijat ry ovat jättäneet lakkovaroituksen. Tämä työnseisaus on ilmoitettu alkavaksi 4.1.2018 kello 06.00 ja päättyväksi 5.1.2018 kello 23.59.

Rahoitusalan kiistassa on pitkälti kysymys viikonlopputyöstä. Vakuutusalalla vastaava asia saatiin sovituksi jo 15.12.2017, kun FA, Palta ja Vakuutusväen Liitto VvL hyväksyivät valtakunnansovittelijan antaman sovintoesityksen. Jatkossa vakuutusalan yritykset voivat päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös lauantaille ja sunnuntaille tietyin pelisäännöin.

Päivän Lehti kirjoitti asiasta aiemmin tässä.

Kommentoi Facebookissa