Räjähdys paljastui vahingonlaukaukseksi – haulikon laukaus rikkoi ikkunan

Tapahtumapaikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastuslaitos. (Kuvituskuva Poliisi)

Asunnon ulkopuolella ollut henkilö sai vähäisiä vammoja hauleista.

VAARAN AIHEUTTAMINEN Lapin poliisi kertoo, että hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntai-iltana Keminmaassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Tapahtumapaikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastuslaitos.

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan yksityisessä asunnossa oli sattunut räjähdys, jonka seurauksena asunnon ikkuna oli rikkoutunut. Paikalle tulleelle poliisipartiolle selvisi, että kyse ei ollut räjähdyksestä vaan asunnossa oli ammuttu vahingonlaukaus haulikolla. Vahingonlaukaus oli suuntautunut asunnon ikkunaan.

Asunnon ulkopuolella ollut henkilö sai vähäisiä vammoja hauleista. Poliisi on kirjannut tapahtumasta rikosilmoituksen muun muassa vaaran aiheuttamisesta.

Lue myös: Nuoriso teki omatekoisia polttopulloja ja pullopommeja – ”Äärimmäisen vaarallisia”

Kommentoi Facebookissa