RALLI Saksan MM-rallin järjestäjät vahvistivat tiistaina, ettei kilpailua tulla tänä vuonna ajamaan. Saksan läntisessä osassa sijaitsevan Rheinland-Pfalzin osavaltion alueella, missä MM-ralli olisi ollut ohjelmassa, on sallittu korkeintaan 350 henkilön kokoontumiset, eikä kisan järjestäminen ole mahdollista.
Saksassa koronatilanne on viime viikkoina pahentunut. Tällä hetkellä ei ole realistista, että tilanne lokakuussa helpottaisi niin paljon, että kokoontumisrajoituksia voisi höllentää.
Rallin MM-sarjalle takaisku on paha. Ennen koronapandemian ryöpsähdystä viime maaliskuussa ehdittiin MM-sarjasta ajaa kolme kilpailua, Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon rallit. Jotta maailmanmestaruudet voitaisiin jakaa, on kauden ohjelmassa sääntöjen mukaan oltava seitsemän osakilpailua.
Saksan rallin peruuntumisen myötä MM-kisakalenterissa on ohjelmassa syksyllä enää neljä osakilpailua, Viron, Turkin, Belgian ja Italian rallit. Seitsemän kilpailua pitäisi ajaa, jotta mestaruudet voitaisiin jakaa. Yhdenkään kisan perumiseen ei enää ole varaa.
Juttuvinkki: Traagisesti kuollut Henri Toivonen oli nopea myös Formula ykkösellä
Virossa Tarton alueella on määrä ajaa MM-ralli 4.-6. syyskuuta. Viron rallin järjestäjät ovat vakuutelleet, että kisa voitaisiin järjestää.
Turkissa Marmariksen lomakaupungin lähialueilla on määrä kilpailla syyskuun lopulla, mutta yleisöä ei päästetä reitin varrelle. Belgian ja Italian osakilpailujen kuvio on yleisön osalta vielä epäselvä.
Jos kilpailuja joudutaan perumaan, jäänevät mestaruudet jakamatta. Tämän hetken koronatilanteen perusteella haaste uusien kilpailujen löytämiseksi vaikuttaa todella vaikealta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Formula ykkösten perhetallin taru ohi – koskettaa myös suomalaista urheiluhistoriaa
Kommentoi Facebookissa