MM-KISAT Ranska on uusi jalkapalloilun maailmanmestari. Se voitti MM-turnauksen Moskovassa pelatussa loppuottelussa Kroatian maalein 4–2.
Ensimmäisellä puoliajalla tehtiin jo kolme maalia. Ensin 18. minuutilla Mario Mandzukic ohjasi päällään Ranskan Antoine Griezmannin antaman vapaapotkun omaan maaliin. Kyseessä oli MM-historian ensimmäinen oma maali loppuottelussa.
Ivan Perisic laukoi voimalla Kroatian tasoihin 28. peliminuutilla, mutta vain kymmenen minuuttia myöhemmin pallo osui hänen käteensä omalla rangaistusalueella. Griezmann laukoi rangaistuspotkusta Ranskan 2–1-johtoon erätauolle.
Toisella puoliskolla Paul Pogba laukoi oman potkunsa paluupallon voimalla verkkoon 59. minuutin kohdalla. Kun Kylian Mbappé ampui Ranskan jo 4–1-johtoon, tuntui joukkue karkaavan lopullisesti.
Toivoa Kroatialle antoi kuitenkin Mandzukic, joka kuittasi oman maalinsa painostamalla Ranskan maalivahti Hugo Llorista, joka yritti epäonnisesti harhauttaa maalinsa edessä kroatialaishyökkääjää, joka tuikkasi pallon verkkoon.
Kroatia ei kuitenkaan enää löytänyt avaimia Ranskan puolustuksen avaamiseen, ja näin Les Bleus pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia 20 vuoden jälkeen. Didier Deschampsin luotsaama joukkue ei hävinnyt MM-kisoissa kertaakaan. Deschamps on nyt voittanut MM-kultaa sekä valmentajana että pelaajana.
Kroatialle MM-finaalipaikka oli maan historian ensimmäinen ja Luka Modric valittiin parhaaksi pelaajaksi. Tiukoista turvatoimista huolimatta kolme univormupukuista henkilöä onnistui keskeyttämään pelin juoksemalla kentälle.
Lue myös: Belgia voitti ensimmäisen MM-mitalinsa jalkapallossa – Englanti kukistui pronssiottelussa
Kommentoi Facebookissa