Rantamökkien hinnat kääntyivät nousuun – kiinteistökauppojen määrä kasvoi koronasta huolimatta

Rantamökkien hinnat kääntyivät nousuun vuonna 2020 pitkään jatkuneen hintojen laskun jälkeen.

Rantamökkien hinnat kääntyivät nousuun vuonna 2020 pitkään jatkuneen hintojen laskun jälkeen. (Kuva Fotolia)

Suomen kalleimmat omakotitalot sijaitsevat Espoossa ja halvimmat peltohehtaarit löytyvät Kainuusta.

KIINTEISTÖKAUPAT Viime vuoden kiinteistökauppa on ollut edellisvuotta vilkkaampaa koronapandemiasta huolimatta. Eniten ovat kasvaneet rantamökkien ja -tonttien kauppamäärät. Lisäksi metsätiloja myytiin Lapissa huomattavasti edellisvuotta vilkkaammin.

Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät vuodelta 2020.

− Viime vuonna tehtiin kaikkiaan 70 500 kiinteistökauppaa. Se on 9,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Tulosta voi pitää aikamoisena ihmeenä koronapandemian aiheuttaman poikkeusvuoden aikana, kiinteistöjen kauppahintarekisteristä vastaava rekisteripäällikkö Taisto Toppinen kertoo.

Rantamökkikauppojen määrä kasvoi rajusti 41 prosentilla eli lukumääräisesti 5 200 kauppaan koko Suomen alueella. Rakentamattomien rantatonttien kauppa lisääntyi 71 prosentilla yhteensä 1 400 kauppaan.

− Koronapandemiasta huolimatta mökkikauppoja tehtiin erinomaisen paljon. Tosin mökkikauppojen määrä on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan, Toppinen arvioi.

Rantamökkien hinnat kääntyivät nousuun pitkään jatkuneen laskun jälkeen. Mökkien keskihinta nousi 85 000 eurosta 90 000 euroon eli noin 6 prosenttia kaavoitetuilla alueilla.

Kalleinta oli Uudellamaalla, jossa kaava-alueilla sijaitsevat rantamökit maksoivat viime vuonna keskimäärin 173 000 euroa. Hinnat ovat kallistuneet viime vuodesta kahdella prosentilla. Kehitys oli samansuuntaista Varsinais-Suomessa, jossa kesämökin sai keskihintaan 140 000 eurolla, nousua oli 14 prosenttia.

Juttuvinkki: Asumiskustannusten erot kuntien välillä jopa satoja euroja vuodessa – kalleinta Kemiönsaaressa, huokeinta Kempeleessä

Suomen kalleimmat omakotitalot sijaitsevat Espoossa, jossa viime vuoden kiinteistökauppojen mediaanihinta oli 539 000 euroa. Mediaanihinta on noussut 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Helsingissä omakotitalo maksoi viime vuonna keskimäärin 459 000 euroa, Vantaalla 356 000 euroa, Tampereella 285 000 euroa, Turussa 245 000 euroa, Kuopiossa 209 000 euroa, Oulussa 203 000 euroa ja Jyväskylässä 193 000 euroa.

Yli kahden hehtaarin metsätilakauppoja tehtiin viime vuonna prosentin enemmän edellisvuoteen verrattuna, kauppoja kertyi lukumääräisesti yli 4 700. Eniten metsäkauppoja solmittiin Pohjois-Pohjanmaalla, yhteensä 780 kappaletta, lisäystä 8 prosenttia. Kauppa vilkastui eniten Lapissa 33 prosentilla, myytyjä metsätiloja oli yhteensä 420. Kauppojen mediaanihinta oli noin 2 900 euroa hehtaarilta.

Viime vuoden aikana tehtiin yli kahden hehtaarin peltokauppoja kaikkiaan 720. Se on noin kuusi prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Eniten kauppoja tehtiin Etelä-Pohjanmaalla, yhteensä 127. Tämä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna. Koko maan peltokauppojen mediaanihinta oli 8 500 euroa hehtaarilta.

Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 11 400 euroa hehtaarilta ja halvinta Kainuussa, keskimäärin 1 800 euroa hehtaarilta.

Tilastopalvelun tiedot koostetaan Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintarekisteristä, joka on kaikille avoin verkkopalvelu. Tiedot kerätään vain kiinteistöistä, mukana eivät ole asunto-osakkeet eivätkä vuokratontilla olevat omakotitalot.

Lue myös: Kuntaverovertailussa eroja jopa tuhansia euroja asuinpaikan mukaan – Helsingissä verotetaan kevyesti

Kommentoi Facebookissa