Ranuan eläinpuistoon syntyi ahman pentuja – ”Suuri ilon aihe ja onnistuminen”

Khurma-ahma ja yksi kauan odotetuista pennuista. (Kuva Merja Pyykkönen)

Ahmojen lisääntyminen tarhaoloissa on usein haasteellista.

AHMA Ranuan eläinpuisto kertoo, että helmikuussa ahmanaaras Khurma vetäytyi piilottelemaan pesäänsä. Muutaman viikon tiiviin pesässä pysyttelyn jälkeen Khurma alkoi ulkoilla enemmän ja käytti paljon aikaa ruoan piilotteluun, mutta vietti edelleen runsaasti aikaa pesässä.

Viime viikolla iltahämärän turvin Khurma toi kolme pikkuahmaa tutustumaan pesän ulkopuoliseen maailmaan. Pentutarkastuksessa todettiin, että Khurma on pyöräyttänyt kaksi suloista ja pippurista tyttöpentua sekä yhden sisariaan selvästi suuremman pojan.

– Ahmanpentujen syntymä on meille suuri ilon aihe ja onnistuminen, sillä ahmojen lisääntyminen tarhaoloissa on usein haasteellista, kertoo Heini Niinimäki, Ranuan eläinpuiston intendentti.

Pikkuahmat ovat hyvin syöneitä ja reippaita, ja niillä on nyt ikää noin 2 kuukautta. Ne viettävät vielä suuren osan ajasta pesässä, mutta ulkoilevat ajoittain emon valvonnassa. Kevään edetessä niiden liikkuminen muuttuu nopeasti varmemmaksi, ja ne alkavat viettämään enemmän aikaa ulkoaitauksessa. Pentujen isä Julle on omassa aitauksessaan, ja ottaa isäksi tulon varsin rennosti.

– Ahmamme kuuluvat Euroopan eläintarha- ja akvaarioyhdistyksen eli EAZA:n tarhasuojeluohjelmaa, jonka keskeinen tavoite on ylläpitää pitkällä aikavälillä sopivan kokoista, geneettisesti riittävän monipuolista ja elinkykyistä populaatiota. Meidän pariskuntamme pentuja on odotettu kovasti, sillä ne ovat geneettisesti erityisen arvokkaita – ja ennen kaikkea ahmanpentujen kasvun seuraaminen on antoisaa niin ahmaemolle, meille työntekijöille kuin vierailijoillemmekin, Heini Niinimäki iloitsee.

Lue myös: Miesjoukko saalisti susia, ilveksiä ja ahmoja – osa ympäristön asukkaista hyväksyy laittoman tappamisen

Kommentoi Facebookissa