”Ratatyöläinen”, tuo hämmentävä vihannesmuhennos – mikä mainio sapuska!

Siellä jossain kannen alla muhii paistos kasvisten. Hyvää on, hyvää on, kohta syömme herkun sen.

Siellä jossain kannen alla muhii paistos kasvisten. Hyvää on, hyvää on, kohta syömme herkun sen. (Kuva Timo Ernamo)

Tämä on yksi yritys jakaa kokemuksia ja jonkinlaista tietoakin, omakohtainen ja ehkä erilainen.

RUOKA Ratatouille, tuo hämmentävä vihannesmuhennos, on helppo tehdä ja hyvää saa, vaikkei olisi kummoinen kotigokkikaan.

Tämä kansainvälinen tietoverkko, jota internetiksi nimitetään, tulvii toinen toistaan parempia ohjeita kyseisen ruoan tekemiseen.

Ja tämä on yksi yritys jakaa kokemuksia ja jonkinlaista tietoakin, omakohtainen ja ehkä erilainen.

Nopean, arkisen tien etsijöille kehotan hakusanoiksi Antti Vahtera & Ratatouille. Andy hoitaa homman hienosti, mutta minä haluan kertoa toisenlaisen tarinan tämän sapuskan tekemisestä.

Valmisteita vai tuoretta?

Raaka-aineet esitellään yleensä annettuina. Alkujaan ne ovat kuitenkin sidoksissa satokauteen ja eteläiseen Ranskaan, Provenceen. Makuhistoriallisesti viittaus tuo mieleen yrtit ja erityisesti laventelin sekä valkosipulin. Juomapuolelta mieleen tulevat roseeviinit.

No, raaka-aineiksi tarjotaan munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipuleita ja paprikaa. Pääraaka-aineeksi tarjotaan tomaattia, usein säilykkeenä.

Hyväksytään tämä, mutta esitän vasta-argumentin: jos oikein hyvää haluaa, kannattaa tehdä tuoretomaattikastike.

Sen ohje löytyy tästä linkistä.

Ohjeessa on kilo tomaatteja. Ratatouilleen kannattaa käyttää puoli kiloa tomaatteja ja puoli kiloa pikkutomaatteja, että tulee vähän paksumpaa. Lopputuloksen ”paksuus” näkyy parhaiten lautaskuvassa.

Maustamiseen lähden kyllä useimpia muita yrittäjiä rouheammalla tatsilla eli yrttien (timjami, rosmariini ja basilika) lisäksi käytän ilman muuta kanelia, kardemummaa, muskottipähkinää ja jopa neilikkaa. Ja aina chiliä kehiin!

Muista: tuore basilika vasta lisätään vasta aivan lopuksi.

Ei siitä tule liian vahvaa, kun muistaa kohtuuden kaikessa ja sen, että soosien pitää antaa tekeytyä riittävästi, tuoretomaattikastikkeen noin puoli tuntia.

Soosin voi tehdä valmiiksi (vinkki).

Kilokaupalla vihanneksia, niillä eroon kiloista ja eikun rannalle pasteerailemaan.
Kilokaupalla vihanneksia, niillä eroon kiloista ja eikun rannalle pasteerailemaan. (Kuva Timo Ernamo)

Aina samat vihannekset?

Kannatan sitä perusmallia, että käytetään munakoisoa, kesäkurpitsaa ja paprikaa. Sipulit ja muut laitetaan tomaattikastikkeeseen.

Mutta. Yleisperuna (kohtuudella) imee liikoja mehuja itseensä ja lautasella sen voi muussata maukkaan tomaattiseksi. Oikein on hyvää niin.

Kauden vihannekset. Nyt alkaa olla niitä aikoja, että porkkanaa kannattaa pilkkoa joukkoon kypsymään ja rohkeat laittavat kukkakaaliakin, joka sopii paistokseen mitä parhaimmin.

Ylipäätään: kaikkea sekaan vaan, tämä on vapaa kenttä temmeltää!

Hella vai uuni?

Useimmat ohjeet ovat keittämiseen. En kannata. Uunissa se pitää tehdä, ja mieluimmin kannellisessa astiassa, etteivät nesteet karkaa.

200-asteinen uuni ja aikaa semmoiset 40–45 minuuttia. Sitten vielä maltat antaa sen tekeytyä kannen alla ja jäähtyä syömälämpöiseksi, niin et kadu.

***

Usein kehotetaan kuullottamaan vihanneksia. Jos kuitenkin olet tekemässä samankaltaista ruokaa kuin mitä tässä markkinoin, niin kuori ja kuutioi kastikkeen kypsyessä ne vihannekset kerroksiin niin, että pohjalle ne, joita ei hiukkaakaan raakana voi syödä (peruna) ja muut siihen päälle ja sitten vähän hämmennetään.

Kesäkurpitsan pehmoista ja siementen kansoittamaa ydintä ei pidä käyttää.

Uunissa ilman esikypsennystä tehdyt vihannekset säilyttävät todennäköisimmin rakenteensa ja purutuntumansa, ja kypsentyvät silti.

Nestettä on, mutta perunaa myös: ongelma ratkaistu että heilahtaa.
Nestettä on, mutta perunaa myös: ongelma ratkaistu että heilahtaa. (Kuva Timo Ernamo)

Ruoka, ei lisuke

Ratatouille, varsinkin juureksin täydennettynä, on itsessään erinomainen kesäinen ruoka eikä minkään keitetyn riisin lisuke.

Jos siihen jotain tekee, niin oma suosikkini on lihamureke, mutta sen ohje on niin pitkä ja mystinen, etten nyt yhtäkään lukijaa moisella kiusaa. Kukin tehköön makunsa mukaan.

Kuten tämän ”ratatyöläisenkin”.

Ja nauttikoon niin kuin tahtoo.

***

Lihamurekkeen kanssa ottaisin Nebbioloa Piemontesta (Gattinara), pelkän vihanneshöystön kera voisin avata Mád Furmintin, mainion unkarilaisen valkoviinin.

Olettaen tietysti, että kastike on itse tehtyä. Muuten nuo viinit ovat hivenen liian arvokkaita.

Muuten, vesi toimii erinomaisesti tämän ruoan kyytipoikana.

***

Ensi viikolla ohjelmassa seuraa kesälomalle lähtö ja ”Laulu pakastamisen vaikeudesta”.

Kotigokki Timo Ernamo, itse teossa.
Kotigokki Timo Ernamo, itse teossa.

Kuka on Kotigokki?

Kirjoittaja Timo Ernamo on 59-vuotias vaari, joka on työskennellyt kirjankustantamoissa miltei 30 vuotta. Se on lähes yhtä kauan kuin hän on kirjoittanut ruoasta.

Entisen aktiiviliikkujan voi nähdä metsässä sienikorin kanssa tai vesistöjen äärellä virvelin ja jopa onkivehkeiden kanssa heilumassa, niin rannalla kuin veneessäkin.

Hän on syntyperäinen raumalainen, joka lähti Helsinkiin opiskelemaan 1977 ja jäi sille tielle. Nykyisin hän on Johnny Knigan toimituspäällikkö. Kniga on WSOY:n itsenäinen kustannusyksikkö.

Kommentoi Facebookissa