KORONAVIRUS Hallitus on neuvotellut koronatilanteesta ja linjannut uusista rajoituksista ja muista tarvittavista toimenpiteistä. Rokotuskattavuuden noston lisäksi tarvitaan sekä valtakunnallisia että alueellisia tehokkaasti lähikontakteja rajoittavia toimia, joilla epidemian leviämistä voidaan hidastaa. Näin saadaan lisäaikaa kolmansien rokoteannosten antamiselle.
Hallitus korostaa kolmansien rokotusten merkitystä ja niiden antamisen vauhdittamista kunnissa. Edelleen on tärkeää, että myös ensimmäinen ja toinen rokote otetaan, sillä Suomessa on lähes 800 000 täysin rokottamatonta aikuista.
Lisäksi nopealla aikataululla valmistellaan tartuntatautilain mukainen valtioneuvoston asetus koronapassin määräaikaisesta käytön rajoittamisesta 28.12.2021 alkaen kolmen viikon ajaksi. Koronapassin käytön rajoitukset koskevat leviämisalueiden kohtalaisen ja korkean riskin tilaisuuksia ja tiloja.
Korkean riskin tilaisuuksia ja tiloja ovat esimerkiksi baarit, karaokeravintolat, yökerhot sekä massatilaisuudet, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty. Kohtalaisen riskin tiloja ja tilaisuuksia ovat esimerkiksi yli 10 henkilön kuorolaulutilaisuudet, ulkona olevat katsomot, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty sekä messut, joissa ei ole erityisjärjestelyjä kontaktien välttämiseksi. Matalan riskin tilaisuuksissa koronapassin käyttö jatkuisi edelleen.
Ravitsemusliikkeissä koronapassin käyttöä rajataan jo perjantaista 24.12. alkaen niin, että anniskelu päättyy ravitsemusliikkeissä klo 21 ja aukiolo klo 22. Tiistaista 28.12. alkaen anniskelu päättyy klo 17 ja anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy klo 18. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään klo 17 ja aukiolo sallittaisiin koronapassilla 18–20.
Asiakaspaikoista voi anniskeluravintoissa olla käytössä maksimissaan 50 prosenttia ja ruokaravintoloissa 75 prosenttia normaalista asiakaspaikkamäärästä. Ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa.
Hallitus linjasi, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetuksen, vapaan sivistystyön, aikuisten perusopetuksen ja aikuisten taiteen perusopetuksen järjestämisessä siirrytään etäopetukseen 16.1.2021 saakka. Suositus ei kuitenkaan koske välttämätöntä lähiopetusta. Etäopetussuositus ei koske perusopetusta, ammatillista koulutusta eikä lukiokoulutusta.
Sisärajavalvonta otetaan uudelleen käyttöön Suomen rajoilla tiistaina 28.12. alkaen. Sisärajavalvonta palautetaan kattavasti Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen. Suomeen saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista sekä todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta Covid-19-testituloksesta.
Negatiivista testitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt. Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintoviranomaisten tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.
Hallitus linjasi myös koronaministerityöryhmän perustamisesta. Sen tehtävänä on koronatoimenpiteiden poikkihallinnollinen yhteensovittaminen ja tiedonvaihdon varmistaminen, ministerityöryhmän puheenjohtajan toimii perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
Kommentoi Facebookissa