Ravintolassa paljastui satojen tuhansien ohimyynti – pizzanpaistajille luettiin syytteet

Pizzalaatikoita oli tilattu enemmän kuin pizzoja oli kirjanpidon mukaan myyty. (Kuvituskuva Fotolia)

Syyttäjän mukaan ravintolan pitäjät jättivät käteisellä suoritetut maksut lyömättä kassakoneeseen.

VEROPETOS Kolmelle Pirkanmaalla ravintolaa pyörittäneelle miehelle on luettu syytteet muun muassa törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeistä veropetoksista. Syyttäjän mukaan ravintoloitsijat syyllistyivät satojen tuhansien eurojen ohimyyntiin.

Syyttäjän mukaan ravintolan pitäjät jättivät käteisellä suoritetut maksut lyömättä kassakoneeseen, eikä niitä tietenkään laitettu kirjanpitoon. Syytteessä mainitut teot ajoittuvat vuosille 2015–2017. Ravintolan liikevaihto tuona aikana oli kirjanpidon mukaan 288 000–347 000 euroa vuodessa.

Syyttäjän mukaan vuoden 2015 kirjanpidosta puuttuu 130 529 euroa. Vuoden 2016 kirjanpidosta puuttuu 194 497 euroa, ja vuoden 2017 kirjanpidosta puuttuu 215 966 euroa.

– Myyntitulojen kirjaamisen laiminlyönti on ollut suunnitelmallista ja jatkuvaa, sanoo syyttäjä.

Yrityksessä tehtiin vuonna 2018 verotarkastus. Siinä ilmeni muun muassa, että ravintolaan oli tilattu kebablihaa huomattavasti enemmän, kuin lihaa oli kebabannosten muodossa asiakkaille myyty. Heräsi epäilys, että osa kebabien myynnistä oli jätetty kirjanpidon ulkopuolelle.

Epäilyksiä herätti myös se, että pizzalaatikoita oli tilattu enemmän kuin pizzoja oli kirjanpidon mukaan myyty asiakkaille. Siis osa pizzoista oli myyty kassan ohi.

– Tekoa on pidettävä törkeänä, sanoo syyttäjä juttukokonaisuudesta.

Myös se herätti epäilyksiä, että ravintolan kate oli heikompi kuin muilla vastaavilla ravintoloilla. Se sai tutkijat uumoilemaan, että osa ravintolan myyntituloista häipyi jonnekin. Kassan ohi tapahtuneesta myynnistä ei maksettu veroja. Kolmelle henkilölle luettiin syytteet törkeästä veropetoksesta.

Syyttäjä vaatii ravintoloitsijoille 3–4 vuoden liiketoimintakieltoa, sekä yhdelle henkilölle vuoden ja kahdelle henkilölle vuoden ja muutaman kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Lue myös: Ravintola teetti työntekijällä pitkiä päiviä lähes orjatyönä – kuukausipalkka 400 euroa

Kommentoi Facebookissa