Ravintoloiden väliaikainen sulku jatkuu – hallitus esittää kolmen viikon jatkoaikaa

Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus päätti esittää ravintoloiden sululle jatkoa 18. huhtikuuta saakka.

Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus päätti esittää ravintoloiden sululle jatkoa 18. huhtikuuta saakka. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä voimassa oleva.

KORONAVIRUS Hallitus on keskustellut neuvottelussaan liikkumisrajoitusten mahdollisesta käyttöönotosta. Niiden osalta valmistelua jatketaan. Hallitus päätti kuitenkin esittää ravintoloiden sululle kolmen viikon jatkoa 18. huhtikuuta saakka.

Sulun jatkumista pidettiin välttämättömänä tautitilanteen vuoksi, alueista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Ravitsemisliikkeet pidettäisiin suljettuina asiakkailta leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa. Nämä ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntaa lukuun ottamatta samat kuin nykyisen sulun aikana. Etelä-Pohjanmaan maakunnan tilanne tarkastellaan vielä uudelleen 23. maaliskuuta.

Sulun piiriin eivät kuulu seuraavat maakunnat: Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo. Näillä alueilla ravitsemisliikkeiden tulee noudattaa tartuntatautilain ja sen nojalla annettuja säännöksiä.

Sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä voimassa oleva sulku. Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet ovat kiinni, väliaikaisesti suljettuja ovat edelleen muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot, jotka ovat avoinna yleisölle. Rajoitus koskee myös terasseja.

Sulku ei koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille. Ravintolat ja kahvilat voivat sulun aikana myydä noutoannoksia suoraan asiakkaalle tai toimittaa niitä joko itse tai muiden palveluntarjoajien välityksellä asiakkaalle.

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut tukimallia kohtuullisesta korvauksesta yrityksille, joihin voimassa olevat sulkutoimenpiteet kohdistuvat. Tukimalli toteutetaan osana kustannustukea. Esitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ylimääräisessä valtioneuvoston yleisistunnossa 23. maaliskuuta.

Lue myös: Yllätyskäänne – THL päätti sittenkin keskeyttää Astra Zenecan koronarokotteen käytön

Kommentoi Facebookissa