Real Madridin ja AC Milanin ex-tähteä ihaileva Santeri Hostikka: ”Sellaisen flow´n kun saisi päälle”

Pikkuhuuhkajissa jo esiintynyt Santeri Hostikka toivoo tulevaisuudessa murtautuvansa A-maajoukkueen vakiomiehistöön.

Pikkuhuuhkajissa jo esiintynyt Santeri Hostikka toivoo tulevaisuudessa murtautuvansa A-maajoukkueen vakiomiehistöön. (Kuva AOP)

Armeijan harmaat Huuhkajien sinisiin vaihtava Santeri Hostikka pääsi maajoukkueen mukaan.

JALKAPALLO FC Lahden taitava laituri Santeri Hostikka  matkusti sunnuntaina ensimmäiselle komennukselleen Suomen A-maajoukkueen kanssa, Huuhkajat leireilee viikon päivät Abu Dhabissa.

Vasta 20-vuotias Hostikka tuli viimeistään viime kaudella suomalaiselle futiskansalle tutuksi FC Lahden vasemman laidan kauhuna. Hän terrorisoi puolustajia nopeudellaan ja taidoillaan 1 vs 1 -tilanteissa, joissa hän oli yksi aktiivisimpia pelaajia koko Veikkausliigassa. Kauden päätteeksi hänet valittiin Veikkausliigan tähdistökentälliseen.

Maajoukkueen talven harjoitusleirit ovat hyvä mahdollisuus Pohjoismaissa pelaaville pelaajille näyttää osaamistaan päävalmentajalle Markku Kanervalle, sillä muualla Euroopassa sarjat ovat kovaa vauhtia käynnissä. Tätä reittiä pitkin myös Hostikalle tuli ensimmäinen kutsu Huuhkajiin.

– Tietysti maajoukkueeseen pääsy on ollut minulle tavoite, mutta en uskonut ihan vielä saavani kutsua. Jokaisen pelaajan unelma on jonain päivänä edustaa maajoukkuetta, niin myös minun, Hostikka kertoo.

Hostikka ei kuitenkaan päässyt Abu Dhabiin täysin ideaalisessa tilanteessa. Hän asteli viime syksynä armeijan harmaisiin kesken Veikkausliigakauden, eikä hän ole päässyt huilaamaan lainkaan yli vuoteen. Varusmiespalvelu on rajoittanut myös paljon urheilun harjoittamista.

– Kun kausi loppui, olen ollut täysin intissä kiinni. Vähän olen yrittänyt välissä harjoitella ja pitää kuntoa yllä. Nyt on kiva päästä hyviin olosuhteisiin harjoittelemaan ja pelaamaan, Hostikka iloitsee.

Myös armeijan elämään on ollut totuttelemista, vaikkakin myös ammattiurheilijan täytyy elää kurinalaista elämää.

– Erilaista elämä siellä on tietenkin, kun on viikon metsäleiriä ja muuta. On siinä ollut totuttelemista, eikä ihan paras mahdollinen valmistautuminen ensi kauteen, hän myöntää.

Suomesta ei ole tullut moniin vuosiin kansainväliset mitat täyttävää laitapelaajaa, joka nopeudellaan ja harhautustaidoillaan pystyy pistämään vastustajat tiukoille.

Viimeisen vuoden aikana tähän on kuitenkin tullut muutos. Mikael Soisalo siirtyi viime vuonna Englannin Championshipissä pelaavan Middlesbrough’n riveihin, kun taas Timo Stavitski ostettiin Ranskan Ligue 1 -seuran SM Caenin paitaan.

Mikäli Hostikan kehitys jatkaa samaan tahtiin, myös hänellä on edellytykset jättää Suomen pelikentät tulevaisuudessa taakseen.

– Paha tässä on vielä miettiä, kun on FC Lahden kanssa sopparia jäljellä. Haluan keskittyä tähän kauteen, pelata mahdollisimman hyvin ja katsotaan sitten uudelleen. Tietysti ulkomaat ovat tähtäimessä, se on selvä asia.

Itse asiassa Hostikka ei ole koulutukseltaan perinteinen laituri, vaan JäPS:n ja PKKU:n kasvatti pelasi vielä neljä vuotta sitten niin sanotulla kymppipaikalla. Laidalta kuitenkin aukeni ammattifutaajan ura.

– Laiturin paikka sopii minulle paremmin, koska tykkään haastaa vastustajia. Laidalla on parempi pyöriä pallon kanssa, Hostikka nauraa.

Hostikka on aina ihaillut brasilialaisen Robinhon uraa. Kun katsoo taaksepäin Robinhon tekemiä sirkustemppuja, ymmärtää hyvin mistä Hostikan innostus vastustajan haastamiseen on tullut.

– Robinho on ollut lempipelaajani. Katsoin häntä paljon Real Madridissa ja AC Milanissa. Hän saa kaiken näyttämään niin helpolta kentällä. Sellaisen flow’n kun saisin itsekin päälle.

Ehkä jonain päivänä, mutta vielä on töitä tehtävänä.

– Minun pitää kehittää vahvuuksiani, kuten haastamista ja saada lisää tehokkuutta pelaamiseen. Syöttöjä tuli viime kaudella hyvin, mutta olisi kiva tehdä maaleja itsekin välillä. Ei siitä ainakaan haittaa olisi, Hostikka tietää.

Joka tapauksessa edessä on Hostikalle tärkeä vuosi. Se alkaa Abu Dhabista, ja siihen kuuluu FC Lahden kanssa europelejä, mutta päätepysäkki on vielä kysymysmerkki.

– Haluan pelata kovia matseja ja nostaa FC Lahden mitaleille, kun viime kausi jäi siinä mielessä harmittamaan. Abu Dhabista on kuitenkin erittäin hyvä aloittaa vuosi ja uusi kausi, Hostikka päättää.

Kommentoi Facebookissa