NYRKKEILY Suomen urheilumedia julkaisi perjantain ja lauantain välisenä yönä ”stop the press” -uutisen, kun tieto Robert Heleniuksen positiivisesta dopingtestistä tuli julki. Helenius oli antanut näytteensä pari viikkoa sitten Lontoossa ennen otteluaan Anthony Joshuaa vastaan.
Heleniuksen näytteestä löydetystä kielletystä aineesta ei kerrottu. Nyt Helenius itse on valottanut asiaa Instagramissa. Hän ilmoittaa, ettei ole kärähtänyt steroideista.
Helenius kiistää käyttäneensä dopingia.
– En ole käyttänyt mitään suoritusta parantavia aineita nyt tai koskaan aiemminkaan. Minua on testattu säännöllisesti koko urani ajan, hän kertoi.
Helenius myös haluaa puhdistaa maineensa.
– Minulle kerrottiin, että sain positiivisen testituloksen ei-steroidisen aineen takia. Haluan välittää välittömästi viestin Anthony Joshualle ja nyrkkeilyfaneille, että en ole huijannut, enkä koskaan huijaisi, Helenius sanoi.
Heleniuksen ura saattaa positiivisen näytteen takia olla kuitenkin ohi. Häntä odottanevat piinaavat ajat asian selvittelyssä ja siihen voi mennä pitkään.
Helenius lähti otteluun Joshuaa vastaan viikon varoitusajalla, kun Joshua tarvitsi uuden vastustajan. Joshuan piti otella Dillian Whytea vastaan, joka kärähtikin kielletyistä aineista.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa