Rokkarit eivät rikastu – tuhat kuuntelua Youtubessa tuottaa alle euron

Anssi Kela on avoimesti avannut muutaman vuoden takaisen hittinsä Levoton tyttö -tulonmuodostuksen.

Anssi Kela on avoimesti avannut muutaman vuoden takaisen hittinsä Levoton tyttö -tulonmuodostuksen. (Kuva Fried Music)

Suoratoistopalvelut muodostavat jo yli puolet musiikkiteollisuuden liikevaihdosta USA:ssa.

MUSIIKKI Yhdysvaltain musiikkiteollisuuden etujärjestö Recording Industry Association of America RIAA on julkistanut musiikkiteollisuuden tunnusluvut viime vuodelta Amerikassa. Alan kokonaisliikevaihto oli vuonna 2016 noin 7,7 miljardia dollaria, josta suoratoistopalvelut muodostivat jo 51,4 prosenttia. Kasvua edellisestä vuodesta oli 11,4 prosenttia.

Spotifyta on pitkään kritisoitu siitä, että se maksaa artisteille minimaalisia korvauksia maksimaalisista soittomääristä. Mutta RIAA:n mukaan Spotifykin on löytänyt voittajansa.

Tuhannesta kuuntelukerrasta Youtube tilittää RIAA:n laskelmien mukaan vain yhden dollarin, joka tämän päivän kurssin mukaan on 0,9377 euroa. Spotify tilittää Youtubeen verrattuna moninkertaisesti, yli 6,5 euroa tuhannesta kuuntelusta. Kaikkein tuottavin suoratoistopalvelu on artistin kannalta Apple Music, jonka maksama korvaus samalta kuuntelijamäärältä on 11–14 euroa.

Anssi tilitti avoimesti

Päivän Lehti sivusi asiaa jo aikaisemmin artikkelissa Tämä oli vuoden soitetuin kappale Suomen radioissa – ja tämän sillä tienaa. Myös Anssi Kela on avoimesti avannut muutaman vuoden takaisen hittinsä Levoton tyttö -tulonmuodostuksen.

Levoton tyttö on Anssi Kelan säveltämä, sanoittama ja soittama, joten hän saa suuremman osuuden kuin esimerkiksi pelkkä solisti. Anssi uumoilee omaavansa myös normaalia paremman sopimuksen levyn tuottaneen Live Nationin kanssa, joten summat ovat muilta osin suuntaa antavia.

Levotonta tyttöä oli kuunneltu pääosin Spotifyssa 1,3 miljoonaa kertaa, josta Kelalle korvattiin vaatimattoman tuntuiset 3 098 euroa, tekijänoikeuskorvauksia tilitettiin 1 302 euroa. Vuonna 2013 kappaletta soitettiin 5 530 kertaa kaupallisissa radioissa ja 659 kertaa Yleisradiossa. Tästä Anssille tuloutettiin Teosto-korvauksia 37 769 euroa ja Gramex-korvauksia 20 944 euroa.

Vain Yleisradiolla ansaitsee

Televisioesiintymisistä kertyi Kelalle vielä 8 071 euroa ja ulkomaisista tilityksistä 2 893 euroa, jokaisen keikan ohjelmistoon kuuluvan kappaleen elävän musiikin tekijänoikeuksista kertyi vuodelta lisäksi 686 euroa.

Kaikkiaan summa on siis noin 75 000 euroa. Anssi laski ystävällisesti yhden kappaleen yhdestä soitosta saadut maksut. Pienempi paikallisradio maksaa yhdestä soitosta noin 40 centtiä, Yleisradio radiosoitostaan noin 20 euroa.

Päiväsoitosta tienaa myös paremmin kuin yöllä soivasta kappaleesta, joten puhelinlangat kuumiksi kaverin puolesta kun kuuntelijoiden toivekonsertti alkaa Ylen kanavilla.

  • RIAA:n tilastoista kirjoitti alunperin 9TO5Mac ja Suomessa ensimmäisenä Tivi

Kommentoi Facebookissa