Romumetallin seasta löytyneen säteilylähteen omistaja selvisi – kyseessä oli mittalaite

Eurajoelta löytynyt säteilylähde on ollut mittalaitteessa, jolla on selvitetty maaperän ominaisuuksia.

Eurajoelta löytynyt säteilylähde on ollut mittalaitteessa, jolla on selvitetty maaperän ominaisuuksia. (Kuva STUK)

Suomen Ympäristökeskuksen mittalaitteesta ei aiheutunut työntekijöille tai ympäristölle vaaraa.

SÄTEILY Perjantaina 9.11. Eurajoella löytyi romumetallin seasta säteilylähde, kun romupihan säteilyportit hälyttivät. Säteilyturvakeskus, romuyrittäjä ja Satakunnan pelastuslaitos totesivat mittausten jälkeen perjantaina, että työntekijöille tai ympäristölle ei tapahtumasta ole aiheutunut vaaraa, ja romujätettä sisältänyt kontti siirrettiin viikonlopun ajaksi suojaan.

Maanantaina STUK:n tarkastaja kävi tutkimassa lähdettä sekä ja mittaamassa säteilytilanteen. Alustavan selvityksen mukaan säteilylähde on Suomen Ympäristökeskuksen hallussa ollut mittalaite tai sen osa.

Suomessa on pääasiassa teollisuuden käytössä noin 5900 radioaktiivisia aineita sisältävää umpilähdettä. Niitä käytetään esimerkiksi erilaisissa teollisuuden mittalaitteissa. Eurajoelta löytynyt säteilylähde on ollut Suomen Ympäristökeskuksessa mittalaitteessa, jolla on selvitetty maaperän ominaisuuksia.

Säteilylähteitä käyttävillä organisaatioilla täytyy olla Säteilyturvakeskuksen myöntämä lupa, ja luvan haltija vastaa siitä, että lähdettä käytetään ja se poistetaan käytöstä turvallisesti. STUK odottaa nyt SYKE:n selvitystä siitä, miksi säteilylähteen käytöstäpoistosta ei ole huolehdittu asianmukaisesti.

– Vaikka tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti kenenkään terveys ei ole joutunut vaaraan, selvitämme tapahtumaketjun perinpohjaisesti, jotta voimme ottaa siitä oppia säteilyturvallisuuden parantamiseksi ja oman valvontatyömme kehittämiseksi, korostaa toimistopäällikkö Santtu Hellstén Säteilyturvakeskuksesta.

Romuyritys toimi tilanteessa oikein. Se ilmoitti havainnostaan nopeasti Säteilyturvakeskukselle ja käsitteli säteilylähdettä turvallisesti.

– Jos Eurajoelta löytynyttä laitetta pitäisi kiinni kehossaan, siitä saisi noin kahdessa tunnissa saisi saman kokoisen säteilyannoksen, kuin mannertenvälisen lentomatkan aikana eli noin 40 mikrosievertiä, toteaa Santtu Hellstén.

Metrin päässä laitteesta säteily on normaalin taustasäteilyn luokkaa. Laitteessa on myös asiaankuuluvat säteilyvaaramerkit joten on erittäin epätodennäköistä, että kukaan olisi saanut tapahtuman takia säteilyannoksen, jolla voisi olla minkäänlaista vaikutusta terveyteen.

Romumetallin seassa sulatukseen joutuvat säteilylähteet aiheuttavat suurta harmia muun muassa metallisulatoille. Terveydelle vaarallinen tilanne syntyisi, jos laite purettaisiin taitamattomasti ja säteilyn lähde otettaisiin pois suojuksestaan.

Lue myös: Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus näkyy edelleen luonnossa – selkeimmät vaikutukset kasveilla ja eläimillä

Kommentoi Facebookissa