HYVÄNTEKEVÄISYYS Suomalaiset osallistuivat innokkaasti Roosa nauha -keräykseen viime syksynä. Kampanjan pääviesti, Anna toivon elää, puhutteli kansaa vahvasti.
Vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoitusten huikea määrä yllätti kampanjan keulakuvan, Roosa nauhan suunnittelijan Tero Vesterisen Yhtyeineen.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan erityisesti suomalaista syöpätutkimusta sekä myös Syöpäjärjestöjen Luoto-keskustelutukea, jota tarjoavat järjestön sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.
Syöpäsäätiö myöntää lahjoitusvaroista myös taloudellisia avustuksia sairastuneille, jotka ovat joutuneet syövän vuoksi heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Viime syksyn keräys nosti esille keuhkosyövät. Tulos ylitti ennakko-odotukset jälleen kerran. Roosa nauha -keräyksellä saavutettiin kaikkien aikojen ennätys: 5,4 miljoonaa euroa.
– Vaikka taloudelliset ajat ovat haastavia, meillä Suomessa on jälleen osoitettu, että anteliaisuus, tuki ja yhdessä tekeminen ovat osa suomalaisten dna:ta. Kiitän lämpimästi jokaista keräykseen osallistunutta lahjoittajaa ja vapaaehtoista, sanoo Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.
– Roosa nauha -keräyksen tuloksena Syöpäsäätiö myöntää aiempaa merkittävämpiä apurahoja maan parhaille syöpätutkijoille tämän vuoden marraskuussa, vahvistaa Meller.
Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Roosa nauha -keräyksen tuotto syntyi nauha- ja rannekemyynneistä, Roosa nauha -yrityskumppaneiden kampanjatuotteista sekä yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoituksista. Nauhoja ja rannekkeita myytiin lähes 395 000 kpl.
Roosa nauhan ja rannekkeen suunnitteli Vesterinen Yhtyeineen. Kampanjan keulakuvana Tero Vesterinen kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita.
– Roosa nauha -kampanjaan osallistuminen oli yhtyeellemme suuri kunnia. On hienoa käyttää ääntämme, joka meillä bändin suosion myötä on paisunut melko kuuluvaksi, tärkeiden ja yhteistä hyvää kerryttävien asioiden puolesta, sanoo Tero Vesterinen.
Suomalaisen syöpätutkimuksen tavoitteena on tuoda korkeatasoiset hoidot potilaiden saataville mahdollisimman nopeasti. Maailmanluokan tutkimustyötä tekevillä huippututkijoillamme on kaikki edellytykset saavuttaa merkittäviä läpimurtoja, mutta epävarma rahoitustilanne asettaa heidän työlleen jatkuvia haasteita. Lahjoittajien tuki on ratkaisevan tärkeää tutkimuksen jatkuvuuden turvaamiseksi.
Lue myös: Yhteisvastuukeräys täyttää 75 vuotta – ”On välttämätöntä, että nuoret voivat haaveilla”
Kommentoi Facebookissa