Runsaita sateita ennustetaan viikonlopuksi – ”Tiet voivat kärsiä valumista ja virtaavan veden aiheuttamasta eroosiosta”

Sademäärissä voi esiintyä suurta paikallista vaihtelua, koska säätilanteeseen liittyy myös kuurosateita. (Kuvituskuva Fotolia)

Runsailla sateilla on mahdollisesti vaikutuksia maatalouteen, koska pellot vettyvät ja viljaa voi lakoontua.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitos kertoo, että viikonloppuna Suomeen muodostuu matalapaine, joka aiheuttaa voimakkaita ja melko pitkäkestoisia sateita maan keskivaiheilla. Sateet saapuvat Suomeen kaakosta perjantaina, mutta väistyvät vasta myöhään sunnuntaina tai maanantain vastaisena yönä.

Runsaita sateita tulee kaakkoisrajalta Perämeren rannikolle ulottuvalla alueella. Etelä- ja Pohjois-Savossa, Karjalassa sekä Kainuussa voi sataa lauantaina paikoin yli 50 millimetriä vuorokaudessa. Sadevaroitus on annettu näille alueille.

Perjantain ja lauantain yhteenlaskettu sademäärä voi yltää jopa 70–100 millimetriin. Sademäärissä voi kuitenkin esiintyä suurta paikallista vaihtelua, koska säätilanteeseen liittyy myös kuurosateita, joihin voi liittyä paikoin myös ukkosta.

– Näin runsailla sateilla on mahdollisesti vaikutuksia maatalouteen, koska pellot vettyvät ja viljaa voi lakoontua. Tiet ja infrastruktuuri voivat kärsiä paikoin valumista ja virtaavan veden aiheuttamasta eroosiosta, sanoo Tulvakeskuksen meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.

Kadut voivat tulvia, jos viemärit ovat tukossa esimerkiksi roskista. Varsinaisten äkkitulvien riski ei ole kuitenkaan kovin korkea, sillä sade kertyy verrattain pitkän ajan kuluessa. Pohjois-Karjalassa on myös melko tuulista, mutta tuulivahingot jäänevät yksittäisiksi.

Kainuussa sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella vesistöjen vedenkorkeudet voivat nousta ajankohtaan nähden hyvin korkealle sateiden vaikutuksesta.

– Vedenpintojen nousun odotetaan kuitenkin jäävän alle keskimääräisen kevättulvan, arvioi Tulvakeskuksen hydrologi Panu Juntunen Suomen ympäristökeskuksesta.

Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelun mukaan maan itäosassa on ollut kuluneen kuukauden aikana ilmastollisen vertailukauden 1991–2020 keskiarvoon verrattuna tavanomaista sateisempaa. Pohjois-Karjalassa kuukauden tähänastiset sademäärät ovat olleet monin paikoin harvinaisen suuria.

Lue myös: Sinilevätilanne heikentynyt merialueilla ja sisävesissä – esiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa

Kommentoi Facebookissa