KOLUMNI SYÖ!-viikot viettävät kuluvana vuonna 20-vuotisjuhlaansa. Viikot pidetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä, Turussa sekä Tampereella. Hieman vajaa valtakunnallisuus johtuu joko siitä, että tuotantotiimissä on huonot myyjät tai muissa kaupungeissa ei ole tarpeeksi ravintoloita ja ostovoimaa.
Kyseessä on kampanja, jossa ravintolat avaavat ovensa hieman halvempaan hintaan. Kuluttajan kannalta homma on selvä ja sille on tilausta; kymmenellä eurolla pääsee syömään sitä parempaa potkaa. Paikkaan, jota on aina katsellut, mutta pitkän harkinnan jälkeen valinnut sen tutun kulmakuppilan ja varmaksi todetun pippuripihvin.
Vierailin tällä kertaa kahdessa lafkassa. Sain sopivasti kaksi vastakkaista kokemusta siitä, minkä perusteella valitaan paikallislehtien yleisösuosikit sekä seuraavat ketjuille hiottavaksi myytävät lafkat.
Ensimmäisessä paikassa ongelmana oli luottamus omaan toimintaan. Viikkopalaverissa oli tehty positiivinen päätös lähteä kamppikseen mukaan, mutta prosessi jäi sitten siihen. Ihan mukava palvelu alkuun. Mutta tokaisu siitä, että eihän tänne nyt kukaan kuitenkaan ilman tarjousta tule, pistää kieltämättä miettimään. En välttämättä tulekaan, vaikka ruoka hyvää olikin ja itse sitä uusintakertaa tarjoilijalle ehdotin.
Sama kun toteaisi, että eihän nyt tätäkään tekstiä kannata lukea kuin pahimpaan tylsyyden tappamiseen. Se tosin taitaa olla totta.
Seuraavassa ravitsemisliikkeessä jouduin käymään kahdesti. Ensimmäisellä kerralla minut heitti ulos keski-ikäinen naisporukka, joiden paikan kuulemma varastin. Toisella kertaa homma menikin sitten maaliin ja saimme sen viimeisen pöydän. Palvelu oli vähintäänkin persoonallista ja varman vähäsanaista. Ruoka puolestaan erinomaista.
Hieman yllättäen sain kuitenkin perusteellisen vastauksen, kun tokaisin saman mitä aikaisemmin. Keskustelimme pitkään siitä, kuinka tällainen sisäänheittokampanja lopulta laittaa kassan paukkumaan. Myös kuluttaja kiittää.
Tiedän nyt, missä kannattaisi käydä treffeillä. Kai ne voi tässäkin järjestyksessä suunnitella.
Odotan mielenkiinnolla seuraavaa Ravintolapäivää. Olisi mahtava tavata se oman elämänsä Gordon Ramsay, joka yhtäkkiä pitääkin Eviran säädöksiä erinomaisina, kun naapurin Mikko myy toukokuisena lauantaina lihapataa. Mikäli samaan aikaan kehtaa väittää, että kyllä ravintolabisnes on kurjaa eikä kykene edes SYÖ!-viikkojen kaltaiseen yksinkertaiseen alennustarjoukseen, voi nauttia ruokalistasta ihan keskenään.
Kommentoi Facebookissa