RUOKA Lähes kaikki suomalaiset kokevat inflaation vaikuttavan ruokaostoksiinsa. Suomalaisista 93 prosenttia katsoo inflaation vaikuttavan ruokaostoksiinsa, ja vain kuusi prosenttia suomalaista ei koe hintojen nousun vaikuttaneen niihin, kertoo Foodoran teettämä Suuri suomalainen ruokabarometri.
Erityisesti ostoskorien hinnannousu näkyy liha- ja kalatuotteissa. Lihan ja kalan käyttö on pysynyt ennallaan vain reilulla kolmanneksella suomalaista kotitalouksista.
Suomalaisten ostomahdollisuudet ovat polarisoituneet; samaan aikaan reilu viidennes joutuu säästämään lastenruokien kohdalla, kun taas 13 prosenttia pystyy jopa panostamaan niihin. Samalla neljännes suomalaisista säästää hedelmistä ja vihanneksista.
– Ihmiset haluavat lapsilleen parasta, mutta korkean inflaation vuoksi suomalaiset joutuvat kuitenkin säästämään terveellisen ja hyvän ruoan keskeisistä osista. Toivottavasti se ei ole kansanterveydellemme liian kallis hinta maksettavaksi, sanoo Foodora Market -verkkoruokakaupan liiketoimintajohtaja Anni Ahnger.
On syytä muistaa, että kohonneet elinkustannukset näkyvät suomalaisten arjessa myös monella muulla elämänalueella. Taloustilanteesta huolimatta suomalaiset haluavat panostaa ruokaostoksissaan kotimaisiin tuotteisiin, ja erityisesti lapsiperheet satsaavat kotimaiseen ruokaan.
– Vaikka suomalaiset haluavat panostaa ruokaan, niin he joutuvat valitsemaan halvimman tuotteen. Erityisesti huonossa taloustilanteessa olevien tilanne on vieläkin kehnompi, sillä he joutuvat valitsemaan aina halvimman tuotteen, ja ajoittain he joutuvat jopa jättämään ruokaa ostamatta kohonneiden hintojen vuoksi, harmittelee Anni Ahnger.
Suomalaiset säästävät ruoasta myös muilla tavoin. Nuoret 25-34 –vuotiaat aikuiset ovat vaihtaneet kauppojen omiin tuotemerkkeihin, jotka ovat halvempia kuin tunnetuimmat, brändituotemerkit. He jättävät myös tuotteita ostamatta heikentyneen ostovoiman vuoksi. Monet nuoret aikuiset asuvat sinkkutalouksissa. Se osaltaan selittää, miksi halvimman tuotteen ostaa useammin sinkkutalous.
Ruokabarometrin toteutti Miltton Oy:n Research & Insight -tutkimustiimi Foodoran toimeksiannosta. Vastaajat rekrytoitiin Norstat Finlandin paneelista ja vastaukset kerättiin 7.12.–19.12.2022 välillä. Kyselyyn osallistui yhteensä 3 152 vastaajaa, ja vastaajat edustivat iältään ja sukupuoleltaan Suomen väestöä. Tutkimuksen kokonaisvirhemarginaali on 2 prosenttia suuntaansa.
Lue myös: Hunajan väärennysepäilyjä Euroopan markkinoilla – lähes puolet määräysten vastaista
Kommentoi Facebookissa