SÄÄTILA Sääprofeetta Unto Riihiluoman, 92, ennusteen mukaan sään ääri-ilmiöt ja niiden eri muodot näyttäytyvät myös tulevana talvena.
Isojokelainen säämies ennustaa talven alkavan lauhana, mutta kiihdyttävän vauhtiaan loppuaan kohden. Marraskuussa jysähtää muutaman päivän paukkupakkaset ja vuoden 2024 maaliskuulle Riihiluoma povaa kunnon lumipyryjä.
– Siis kunnon myräkkää. Lunta tulee tuulen kanssa ja paljon. Maaliskuulle ajoittuviin talvilomamatkoihin kannattaa varautua kunnolla. Varsinkin autoilevalle kansalle suosittelen lumilapion hankkimista ja kunnon talvirenkaita, tunnettu sääprofeetta ennustaa.
Syksy yllättää myös säänsä puolesta. Maallikkosäätieteilijä ennustaa syyskuun loppupuoliskolle saakka poikkeuksellista lämpöaaltoa.
– Syyskuu näyttäytyy poutaisena ja parin viikon ajan saadaan nauttia jopa hellelukemista. Yöllä vilvoitellaan, mutta päivällä mittari saattaa kiivetä jopa reiluun kahteenkymmeneen lämpöasteeseen. Syyskuun 22.–23. päivänä kelkka kääntyy taas päälaelleen ja kansa sää kärvistellä vesisateessa.
Katse oravan talviturkkiin
Sääprofeetta Riihiluoma hakee sään ennusmerkkejä luonnosta.
– Luontokappaleet ovat ennustajista parhaimmat. Kun oravat ja jänikset pitävät talviturkkiaan pitkään, se merkitsee kesän siirtymistä ja lämmintä syksyä, Riihiluoma tietää kertoa.
Ensilumen odottelijat palkitaan kuitenkin viikolla 40.
– Lokakuun 10. päivänä saadaan valkoinen maa, mutta vain hetkellisesti. Lumi sulaa lähes saman tien pois ja lokakuu jatkuu leutona ja muutenkin poutaisena.
Marraskuu on maallikkopovari Riihiluoman mukaan ainakin sään puolesta oikukas.
– Sää vaihtelee nopeasti ja arvaamattomasti. Muutaman päivän paukkupakkaset vaihtuvat lennosta leutoon henkäykseen. Ja se mitä tulee taivaalta, voi olla olomuodoltaan mitä tahansa. Niinpä tiellä liikkujille jälleen varoituksen sananen, että se mitä nenä tuntee, ei päde pyörien tai jalkojen alla.
Joulupukki saa varautua kärrypeliin
Sama sävellaji sään kanssa jatkuu myös joulukuussa.
– Joulupukki saa varautua myös kärrypeliin, sillä valkoinen joulu saattaa paikoin jäädä täysin haaveeksi. Jos lumi tulee, niin senttejä ei ole paljon, Unto Riihiluoma povaa.
Sen sijaan tammikuussa taivas sylkee lumipeitettä sen verran reippaasti, että jopa hiihtäjät pääsevät luonnon lumille.
– Toki vaihtelevalla menestyksellä, sillä vuoden ensimmäiset viikot ovat leudon ja kylmän vuorovetoa. Talven edetessä säätyyppi muuttuu kuitenkin ajankohtaan sopivammaksi. Helmikuussa nautitaan jopa mukavasta talvisäästä, pikkupakkasen ja sopivan lumipeitteen kera.
Riihiluoman ennustuksen mukaan täyskäännös säähän tapahtuu kuitenkin maaliskuussa, jolloin jysähtävät kunnon lumipyryt.
– Lunta tulee paljon ja pitkään. Myräkkä tukkii tiet ja polut, joten aurauskalusto, kannattaa pitää toimintakuntoisena. Maaliskuun myräkkään kannattaa varautua niin tieliikenteessä kuin kotonakin. Polttopuita kannattaa varata sähkökatkosten varalle ja auton perälle suosittelen nakkaamaan myös lumilapion, sääprofeetta Riihiluoma ohjeistaa.
Lue myös: Pimeä tulee jo yllättävän nopeasti – heijastin kannattaa ottaa mukaan myös autoon ja iltalenkille
Kommentoi Facebookissa