SÄÄPROFEETTA Jos jouluna haluaa pukin pyyhältävän paikalle rekipelillä, niin suunnaksi kannattaa ottaa Lappi ja mieluummin Rovaniemeltä ylöspäin.
Kauhajokelainen sääprofeetta Yrjö Nieminen, 87, sanoo muurahaisten halailleen toisiaan sen verran pitkään, että talven tuloa saa odotella.
– Nyt saa joulupukkikin unohtaa rekipelin ja hypätä suosiolla kärryn suitsiin. Joulu on Lappia lukuun ottamatta lähes lumeton. Muutama sentti saattaa siellä täällä olla, mutta käytännössä isossa osassa Suomea vietetään musta joulu.
Yrjöä kannattaa kuunnella, sillä hän onnistui kevään sääennustuksissaan nappiin. Vappumarssit Nieminen kertoi talsittavan koleissa olosuhteissa, ja näin myös kävi. Poutajakson alkamiselle sääprofeetta rohkeni antaa jopa täsmällisen päivän, joka oli toukokuun 6. päivä. Ja miten kävi?
Ilmatieteen laitos kertoi lämpötilan olleen tuolloin monin paikoin ennätyksellisesti yli 20 lämpöastetta! Viime kesän uskomattoman hellejakson pituutta Yrjö ei sen sijaan oikein nähnyt – niin kuin ei kukaan muukaan – ja sehän oli vain lomalaisten onni.
Vuosi vaihtuu leudosti
Pientä positiivisuutta jouluun antaa se, että satunnaiset lumikuurot tuovat Yrjön mukaan kuitenkin hetken lohtua mustaan maisemaan.
– Valitettavasti räntä- ja vesisateet tekevät selvän lumipeitteistä ja joulua lähestyttäessä maa on hyvin laajalti paljas. Myös lämpöasteiden vaihtelu on nopea. Ennen joulua jopa rannikolla voidaan nauttia mukavista pakkasista, mutta joulukirkkoon voi jo matkata astetta keveämmässä vaatetuksessa. Ulkolämpötila saattaa olla jopa muutaman asteen lämpimän puolella, sääprofeetta Nieminen ennustaa.
Lämpötilan sahaaminen ei tuo sään puolesta iloa myöskään uuteen vuoteen, joka vaihtuu kauhajokelaisen säätieteilijän mukaan nollakelissä.
– Taivaalta tipahtelee jotakin, mutta olomuoto riippuu paljon sen hetkisestä mittarin lukemasta. Muuten olosuhteet ovat hyvät ja ulkoilun kannalta jopa mukavat.
Myös tammikuun alku on Niemisen mukaan jojoilua.
– Vettä, räntää, lunta ja sama toisinpäin. Välillä käydään myös pakkaslukemissa, mutta vaihtelu miinukselta plussan puolelle on nopeaa. Tämä tekee liikkumisesta haastavaa, varsinkin kävelijöille.
Vaarallinen lumimyrsky
Hyviä hiihtokelejä hakevien kannattaa Niemisen mukaan suunnata kulkunsa korkealle Lappiin.
– Etelämpänä hiihtokilometrejä ei kannata haikailla muualta kuin rullien päältä. Leudoissa lukemissa mennään aina helmikuun 8. päivään saakka, jolloin Suomea riepottelee vaarallisen kova lumimyrsky. Silloin tulee kunnolla lunta, mutta aiheuttaa kuitenkin omat ongelmansa myös liikenteeseen.
Vahva lumipeite ei jää kuitenkaan kestohitiksi, sillä sääprofeetta Nieminen ennustaa väliin mahtuvan myös puhdasta vesisadetta.
– Suosittelen kenkien nastoitusta tai nastakenkien käyttöä. Niitä tarvitaan tänäkin talvena ja paljon. Toki helmi-maaliskuussa on luvassa myös oikeaa talven tuntua, jopa kipakkaa pakkasta. Miinusasteet ovat kuitenkin kaukana Siperian lukemista, mutta talvilomille lähtijöille suosittelen repun jatkeeksi myös kunnon talvivarusteita, Yrjö Nieminen neuvoo.
– Ilman välihousuja ja lämmintä villapaitaa ei kannata reissuun lähteä.
Lue myös: Leuto marraskuu päätti leudon syksyn – marraskuussa oli poikkeuksellisen vähän lunta
Kommentoi Facebookissa