Sääprofeetta Riihiluoma ennustaa poikkeuksellista talvea – ”Luvassa on kunnon lumimyräkkää”

– Nyt saadaan kauttaaltaan valkoinen joulu. Aatto ja joulupäivät saadaan viettää kuulaassa säässä, varsinaisessa rekikelissä, Unto Riihiluoma ennustaa. (Kuva Anne Anttila)

– Nyt saadaan kauttaaltaan valkoinen joulu. Aatto ja joulupäivät saadaan viettää kuulaassa säässä, varsinaisessa rekikelissä, Unto Riihiluoma ennustaa. (Kuva Anne Anttila)

Jouluna nautitaan rekikeleistä ja tammikuussa iskevät kireät pakkaset.

SÄÄPROFEETTA Isojoella vaikuttava sääprofeetta Unto Riihiluoma sanoo tulevan talven olevan perusteellisen läpileikkauksen entisajan talvista.

– Lunta, lunta ja vielä kerran lunta. Sitä tulee paljon ja voimalla. Kunnon lumimyrskyt säestävät tulevaa talvea, joten aurauskalusto kannattaa pitää nyt toimintavalmiudessa, sääprofeetta muotoilee.

Loppusyksyn säätä Riihiluoma kuvailee kosteaksi, sillä ennen lumen tuloa tulee rajuja sadekuuroja. Myös tuulet ovat kovia ja yltyvät paikoitellen jopa myrskylukemiin.

Hiihtokelien suhteen Riihiluoma neuvoo ottamaan pienen aikalisän, sillä ennen joulua lumille pääsee vain Lapissa. Paljon odotettu ensilumi antaa sääprofeetan mukaan odotuttaa valtaosaa suomalaisia.

– Lokakuu menee vielä vesikeleissä, mutta isänpäiväksi ja sen jälkeiselle viikolle on luvassa isoon osaan maata valkoinen lumipeite. Pysyvää se ei toki ole, mutta sieltä se talvi kuitenkin nostelee päätään.

Unto Riihiluoma on saavuttanut kansansääennustajien SM-kisoissa niin voittoja kuin lukuisia muitakin palkintosijoja.
Unto Riihiluoma on saavuttanut kansansääennustajien SM-kisoissa niin voittoja kuin lukuisia muitakin palkintosijoja. (Kuva Anne Anttila)

Unto Riihiluoma sanoo merkinneensä kalenterinsa kulmaan myös toisen tärkeän ajankohdan eli joulun.

– Nyt saadaan kauttaaltaan valkoinen joulu. Aatto ja joulupäivät saadaan viettää kuulaassa säässä, varsinaisessa rekikelissä. Pakkasta on juuri sopivan verran miellyttävään ulkoiluun ja lumilapiotakaan ei tarvitse ottaa käyttöön kuin vasta välipäivien aikana. Myös vuosi vaihtuu leppoisassa pakkassäässä, mutta tällöin saattaa tulla hieman lunta, Riihiluoma ennustaa.

Tammikuu näyttää sääprofeetta Riihiluoman mukaan todellisen talven merkit, sillä vuoden ensimmäinen kuukausi on vuorovedoin lumipyryä ja kipakkaa pakkasta.

– Lunta tule kerralla paljon ja pyryttämällä, joten tiellä liikkujien kannattaa nyt kyllä ennakoida menemisensä ja tulemisensa. Lapionkaan hankkiminen ei ole nyt turha ostos.

Sen sijaan tammikuun 20. päivänä alkavat kireät pakkaset, jolloin elohopea liukuu kepeästi kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen.

– Tuolloin kannattaa varata klapeja uunin viereen ja kunnon talvivarusteet käden ulottuville. Pakkaskelit eivät kestä yhtäjaksoisesti pitkään, mutta alkutalvesta tulee kuitenkin yleisesti ottaen hyytävän kylmä. Pohjoinen viima tekee osaltaan kelistä jäätävän, joten suosittelen lämpimästi kunnollisten talvivarusteiden hankintaa.

Lumentulon osalta sääprofeetta viittaa syksyn pihlajamarjasatoon, joka oli tänä vuonna poikkeuksellisen runsas.

– En pidä ihmeenä, vaikka vuorokaudessa tupsahtaa taivaalta puoli metriä lunta. Joka tapauksessa lumentulon suhteen ei mennä enää sentti kerrallaan. Talvi on nyt kova, niin lumen kuin pakkastenkin suhteen.

Lue myös: Lumipeite on ohentunut ja pysyvä lumikausi lyhentynyt Suomessa – lumi sulaa nyt aiemmin

Kommentoi Facebookissa