SAARISTO Valokuvateos Meren muisti – Havets minne -kirjan kansi kuvaa hiidenkirnua Jättegrytassa, ikiaikaista kalliopintaa, jota huuhteleva suolainen merivesi on pitänyt puhtaana ja paljaana. Kirjan kantta tekee mieli sivellä aivan kuin se olisi oikea sileä kalliokivi ja hauskasti kanteen syvemmälle painettu otsikko palkitsee sivelijän.
Kolme vuosikymmentä Suomen lounaista merensaaristoa pienellä veneellään kiertänyt ja kuvannut raumalainen rakennusarkkitehti Raimo Sundelin korostaa alueen ainutlaatuisuutta ja huomauttaa, ettei vastaavaa pienipiirteistä jääkauden jälkeistä maankohoamissaaristoa ole missään muualla. Murtovesialuetta, johon vuorovesi ei vaikuta.
Ja juuri kalliokuvat vesirajan huuhtoumavyöhykkeellä ovat kirjan erikoisinta ja vaikuttavinta antia. Ahvenanmaan rapakivialueen kalliot, hiekka-, sora- ja moreenirannat sekä silokalliot siirtolohkareineen, hiidenkirnuineen ja juonteineen jääkauden jälkinä.
Kokonaisuudessaan saariston ällistyttävän laaja kirjo erivärisiä, erimuotoisia ja raidoittuneita kallioita sekä täplikkäät breksiakalliot ovat saaneet kirjassa arvoisensa näkyvyyden ja kertovat selvemmin kuin mikään muu näkyvissämme oleva maapallon yli miljardin vuoden kehityksestä.
Kaksikielisen kirjan sivuilla Raimo Sundelin kuljettaa lukijaa pitkin lounaista saaristomerta, alkaen kuvaajan kotikulmilta Kylmäpihlajan majakalta läpi saaristomeren Ahvenanmaan Märketiin ja sieltä Lågskärin majakan kautta Bengtskärin majakalle Hankoon asti. Matkaa tehdään läpi vuoden ja jokainen vuodenaika muuttaa saaristomaisemaa kiehtovalla tavalla.
Kevään heräämisen, kesän elämänkylläisyyden, jylhien syysmyrskyjen ja talvisen ankaruuden ja estettisyyden tallentaminen on vaatinut kuvaajalta tuhansia aikaisin herättyjä aamuja, luonnossakulkijan hengissäpysymisen taitoja ja sitkeyttä sekä kärsivällisyyttä odottaa juuri sitä oikeaa valoa ja hetkeä. Tuloksena on henkeäsalpaava tutustuminen lounaiseen saaristomaailmaamme, sen vaihtelevaan lintupopulaatioon ja kasvistoon mieleenpainuvine puineen.
Saariston meri ei voi hyvin
Todistetuksi tulevat myös muutokset, jotka koskevat yhtä hyvin luontoa kuin myös ihmisen elämäntapaa, ja miten ne kietoutuvat toisiinsa. Meren kyky tuottaa happea on merkittävä, ja ihminen tarvitsee merta nyt ehkä enemmän kuin koskaan historiansa aikana.
Mutta myös meri saaristoineen tarvitsee ihmisen apua säilyäkseen sellaisena uskomattoman monimuotoisena ja herkkäpiirteisenä ympäristönä sekä säilyttääkseen tehtävänsä maapallon pitämisenä elinkelpoisena kaikille elimistöille.
Huolissaan valokuvaaja onkin meren ja sitä ympäröivän saariston tilasta. Merenpohjassa rasittavat vielä pitkään sinne valunneet ravinnekuormat, jotka aiheuttavat muun muassa rehevöitymistä. Meren lämpötilan kohoaminen, pohjan happikato sekä kaikkinainen roskaantumisen lisääntyminen heikentävät saaristomme elinkelpoisuutta.
Ja jos meren kuntoon onkin alettu viime vuosina kiinnittää kasvavaa huomiota – epäilemättä koska valtavat sinileväpuurot uhkaavat viedä uimavesikelpoisuuden juuri parhaimpaan loma-aikaan – niin vähäiselle huomiolle on Sundelinista jäänyt vapaiden rantojen hupeneminen. Rantojen umpeen rakentaminen huolettaa valokuvaajaa enemmän kuin konsanaan merimetsojen ja valkoposkihanhien invaasiot. Tärkeää olisi jättää jokamiehelle mahdollisuus etsiä ja löytää luonnontilaista saaristoa ja kokea sitä riemua, mitä Meren muisti -kirjan kuvat osaltaan todistavat.
Kesäisessä saaristossa patikoivan parhaimpia elämyksiä on kautta aikain epäilemättä ollut pulahtaa raikkaaseen meriveteen ja sen jälkeen painaa jalkapohjansa auringon lämmittämälle sileälle kalliopinnalle. Eikä muuta pidä jälkeensä haavoittuvaan saaristoluontoon jättääkään kuin märät jalanjälkensä, vetoaa Raimo Sundelin. Siitä voisi itse kukin ainakin aloittaa saariston suojelun.
Lue myös: Sally Salmisen ”Katrina” – häpeilemätön ja raikas kuvaus saariston patruunoista ja köyhälistöstä
Kommentoi Facebookissa