RALLI Toyotan kuljettaja Sebastien Ogier ajoi voittoon sunnuntaina päättyneessä Kenian Safari-rallissa, joka palasi MM-kalenteriin 19 vuoden tauon jälkeen. Ogier voitti kisan 21 sekunnin turvin.
Toyota sai juhlia kaksoisvoittoa, kun Takamoto Katsuta ajoi toiseksi. Palkintosija oli Katsutalle MM-ralleissa uran ensimmäinen.
Hyundain Ott Tänak oli kisassa kolmas. Hän hävisi Ogierille yli minuutilla.
Hyundain Thierry Neuvillelta hajosi sunnuntaina iskunvaimennin. Hän oli ollut kisan kärjessä. Tänak puolestaan joutui hidastamaan vauhtia lauantaina tuulilasin huurruttua sateessa.
Runsaan 10 kilometrin mittainen Power Stage päätti kisan. Siinä nopein oli Tänak ajalla 6.06,4. Kärkikolmikon täydensivät Toyotan Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans. Rovanperä saalisti neljä lisäpistettä.
Toyotalla kisaava Rovanperä menetti mahdollisuutensa voittoon jo perjantaina hänen juututtuaan hiekkaan.
– Power Stagea ehti jo odotella. Aika ei ollut niin huono. Viikonloppu oli vaikea, en olisi näin halunnut viettää juhannusta, Rovanperä sanoi WRC:n mukaan.
Rovanperän lisäksi moni muukin joutui Keniassa ongelmiin. Esimerkiksi Hyundain Thierry Neuville joutui keskeyttämään päätöspäivän ensimmäisellä erikoiskokeella iskunvaimentimen rikkouduttua. Hän johti kisaa.
Rallin MM-sarjassa 2021 on takana kuusi osakilpailua. Moninkertainen maailmanmestari Ogier johtaa kuljettajien MM-sarjaa 34 pisteen erolla toisena olevaan Evansiin. Neuville on kolmantena 56 pisteen päässä Ogierista.
Tällä kaudella ajetaan vielä kuusi osakilpailua. Seuraava kisa on ohjelmassa heinäkuun puolivälissä Virossa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Toyota juhli Sardiniassa – Kalle Rovanperän kausi jatkui tuskaisana
Kommentoi Facebookissa