YLEISURHEILU Suomen yleisurheilun suurlupaus Saga Vanninen ei yltänyt ennätykseensä seitsenottelussa Budapestin MM-kisoissa. Vanninen oli kilpailussa yhdeksäs pisteillään 6289, jolla jäi ennätyksestään 102 pistettä.
– Opettavainen kokemus, kun pääsee katsomaan mitä huiput oikeasti tekevät ja näki senkin, ettei Anna Hall niin hyvin onnistunut, eli ei ne huiputkaan aina onnistu, Vanninen kommentoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.
MM-kultaa voitti britti Katrina Johnson-Thompson pisteillä 6740. Yhdysvaltain Anna Hall oli toinen pisteillään 6720.
Vannisen tulossarja Budapestissa oli 100 metrin aidat 13,62, korkeus 180, kuula 14,78, 200 metriä 24,71, keihäs 48,32 ja 800 metriä 2.20,13. Tuloksista Vanninen oli tyytyväinen korkeushyppyyn ja keihäänheittoon.
– Keihäs oli hyvä laji ja tulos kauden paras. Keihään kanssa on ollut vähän haasteita, varsinkin kevään ennätysottelussani Götzisissä, mutta nyt olen saanut sen kuntoon. Mutta nyt oli tiettyjä muita lajeja, jotka eivät oikein kulkeneet, Vanninen totesi.
– Korkeus oli hyvä, enkkaa sivusin. Se on mennyt hallikauden jälkeen eteenpäin.
Ottelun Vanninen päätti 800 metrin juoksuun yli 30 asteen helteessä. Lämmintä riitti läpi ottelun, mutta Vannisen mukaan se ei suuremmin haitannut.
– En tiedä olisiko se tuo kuumuus, mutta kyllä se aika rankalta tuntui, Vanninen totesi 800 metristä.
Elmo Lakka oli 110 metrin aitajuoksun alkuerässään seitsemäs ajalla 13,69. Se ei riittänyt jatkoon välieriin, jonne pääsi 24 juoksijaa.
Viidestä alkuerästä erien neljä parasta pääsi suoraan jatkoon. Sen lisäksi neljä parasta aikavertailun kautta.
– Kolhuja tuli, mutta ei se yhdestä aidasta ole kiinni. Parantamisen vara jäi, Lakka kommentoi juoksuaan Ylen haastattelussa.
– Tasapaksu juoksu. Pääsin kuitenkin ihan hyvin ekoille aidoille, vaikka ponnistus jäi hiukan kauas, mikä kertaantui sitten matkalla ja putosin vähän aidan päälle.
Mette Baas paineli kovassa helteessä MM-kisojen 400 metrin alkuerissä ajan 52,74. Välieriin olisi vaadittu aikavertailuaika 51,27.
Baas pääsi lähelle omaa ennätystään 52,45, mutta ei ollut tyytyväinen.
– En ole tyytyväinen, että juoksen tuommoisen ajan. Uskoin, että on mahdollisuus parempaan. Olisi ollut kiva olla siinä kärkiryhmässä taistelemassa, Baas totesi SUL:n tiedotteella.
Salla Sipponen oli kiekonheiton karsintakilpailun 30:s tasoonsa nähden kehnolla tuloksella 54,72. Hän heitti sen lisäksi 53,85 ja 53,47.
Sipposen tulos jäi kauas hänen kauden parhaastaan, ja hän jäi selvästi finaalipaikasta.
– Aika huono kroppa oli tänään. Huomasin, ettei ole paljon päässyt voimaharjoittelua tekemään. Selän takia on pitänyt ottaa aika varovaisesti. Ei ole semmoinen lyönti tai isku päällä. Ei vaan jalat liiku, Sipponen kommentoi SUL:n mukaan.
Sunnuntain odotetuin finaali oli miesten 100 metrin pikapyrähdys. Yhdysvaltojen Noah Lyles, 26, teki unelmastaan totta Budapestin MM-kisoissa. Lyles on maailman tämän hetken nopein mies.
Lyles tykitti 100 metrin MM-kultaa ajalla 9,83. Hän oli lopulta kisan selkeä ykkönen.
Satasen maailmanmestaruus oli hänelle ensimmäinen. Lylesin palkintokaapista löytyy entuudestaan kaksi 200 metrin MM-kultaa.
Lylesin takana käytiin huima taistelu hopeasta, kun Botswanan Letsile Tebogo ja Britannian Zharnel Hughes päätyivät aikaan 9,88. Hopea meni Tebogolle ja Hughes joutui tyytymään pronssiin.
Lue myös: Eetu Kallioinen ampui MM-hopeaa – merkittävä olympiamitalitoivo Pariisissa
Kommentoi Facebookissa