AUTOT Moni nykyihminen ei ole kuullutkaan Lagonda-nimisistä loistoautoista, mutta niillä on komea historia. USA:n Ohiossa syntynyt Wilbur Gunn perusti Lagondan Iso-Britanniaan jo aivan 1900-luvun alussa, ja firma tuli pian tunnetuksi hurjan kalliista luksussedaneistaan. Esimerkiksi 1930-luvun lopun Lagonda Rapide V-12 oli lanseeraushetkellään hintavin auto, jota tarjottiin jenkkimarkkinoilla. Vientikin oli siis aloitettu jo hyvissä ajoin.
David Brown -niminen traktoritehtailija hankki Lagondan omistukseensa toisen maailmansodan jälkeen, ja sen toiminnot sulautettiin myöskin Brownin imperiumiin kuuluneen Aston Martinin kanssa. Lagondan nimen alla myytiin pieniä määriä superkalliita neliovisia autoja vuoteen 1964 asti, jolloin merkki haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.
Lagonda palasi kuitenkin markkinoille 12 vuotta myöhemmin, jolloin äärikantikasta muotoilua edustanut uusi sedan esiteltiin. Vähemmän menestyksekästä autoa valmistettiin 1980-luvun lopulle asti, jolloin Lagondan ympärillä tuli taas hiljaista pitkäksi aikaa.
Aston Martinin johtoon vuonna 2014 astunut Andy Palmer päätti kuitenkin herättää merkin henkiin taas kerran. Neliovisen Aston Martin Rapiden pohjalta pikavauhtia kehitetty Lagonda Taraf lanseerattiin muutama vuosi sitten, mutta superkallista autoa myytiin vain äärimmäisen pieni erä lähinnä Lähi-idän markkinoille. Sille oli kuitenkin sen verran kysyntää, että Astonilla on päätetty jatkaa samalla tiellä.

Nyt tarkoituksena on kehittää useampikin uusi sedan Lagondan brändin alla. Palmer kertoi amerikkalaiselle Car and Driverille, että harkinnassa on 1–3 superluksusluokan neliovista autoa, mutta todennäköisesti niitä on tulossa kaksi. Aston Martinin toimitusjohtaja haluaa panostaa täysillä superluksusluokan markkinoihin, ja Astonin sekä Lagondan myötä tarjolle saataisiin lähes kaikkea keskimoottorisista superautoista crossovereihin sedaneita unohtamatta.
Aston Martinin täytyy saavuttaa taloudelliset tavoitteensa ennen uusien Lagondien kehittämistä, mutta tarkoituksena on haastaa mm. Bentley ja Rolls-Royce niiden omilla aseilla. Aston osaa tehdä ajettavuudeltaan hienoja sekä ylellisiä autoja, ja sedanien valmistuksestakin on kokemusta. Niinpä Andy Palmer on luottavainen, että Lagondasta saataisiin tehtyä hyvin uskottava luksusbrändi tämän luokan autojen ostajien keskuudessa.
Uusien neliovisten mallien kehittäminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että Astonin nykyinen Rapide ei saa seuraaja. Luukkuperällä varustettu coupé-henkinen viisiovinen on muutenkin ollut melkoinen outolintu merkin mallistossa, ja sen valmistus lopetetaan viimeistään DBX-nimisen crossoverin tai ensimmäisen uuden Lagondan esittelyn myötä. Lagondien tekniikka voi muuten erota huomattavasti urheilumallin Aston Martineista, ja jopa sähkömoottorinen sedan on yksi mahdollinen vaihtoehto.
Kommentoi Facebookissa