Salibandyn MM-kisojen kohtaloa jännitetään syyskuulle saakka

Suomi on miesten salibandyn hallitseva maailmanmestari.

Suomi on miesten salibandyn hallitseva maailmanmestari. (Kuva Ville Vuorinen/ Salibandyliitto)

Suomessa joulukuussa järjestettävistä Salibandyn MM-kisoista tehdään päätös syyskuussa. Kisojen kohtalo riippuu koronapandemian taltuttamisesta.

SALIBANDY Salibandyn MM-turnaus on määrä järjestää Helsingissä 4.-12. joulukuuta. Tosin koronapandemian takia turnauksen kohtalo selviää vasta syyskuussa.

Kansainvälinen Salibandyliitto IFF keskusteli koronatilanteesta viime viikolla. Päätöksiä ei tehty, mutta pöydälle jätettiin useampi vaihtoehto.

IFF:n hallituksen mukaan on tärkeää, että IFF:n alaiset tapahtumat ja turnaukset, myös MM-kisat, pelattaisiin niiden perumisen tai siirtämisen sijaan, esimerkiksi pienemmällä joukkuemäärällä. Perusteena ovat taloudelliset syyt sekä kisajärjestäjille että IFF:lle.

Salibandyliitto varautuu myös poikkeusjärjestelyihin.

– Kisajärjestelyt etenevät toistaiseksi normaalisti, ja valmistaudumme tällä hetkellä siihen, että pelaamme 16 joukkueen voimin. Valmisteluja tehdään myös sen varalta, että kisat pelataan alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavalla tavalla. Seuraamme Suomen hallituksen ja viranomaisten ohjeistuksia tarkasti, ja reagoimme sen mukaan. Vuoropuhelu IFF:n kanssa on aktiivista, ja etsimme yhdessä parhaan keinon toteuttaa miesten MM-kisat, MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola kertoo Salibandyliiton tiedotteessa.

Suomen osalta koronapandemian taltuttaminen vaikuttaa lupaavalta. Tartuntojen määrä on laskenut parin viime viikon aikana huomattavasti.
Pandemian maailmanlaajuinen tilanne on kuitenkin toinen juttu. Jos matkustusrajoituksia on vielä joulukuussakin, eivät kaikki joukkueet välttämättä pääse kisoihin.

Syyskuussa kisojen kohtalosta pystytään tekemään tarkempia päätöksiä. Tuolloin varmasti on parempaa selkoa siitäkin, uhkaako maailmaa koronaviruksen toinen aalto.

Salibandy on Suomessa kovassa nosteessa ja kisat saavat varmasti paljon huomiota, jos ne pystytään järjestämään. Puolustaahan Suomi maailmanmestaruutta. Liput varmasti menisivät hyvin kaupaksi.

Jos kisoja ei pystyttäisi järjestämään, olisi se Salibandyliitolle valtava taloudellinen takaisku. Aika on onneksi armollinen. Tämän hetken tilanteen perusteella on todennäköisin vaihtoehto, että kisat järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: NHL pahassa tilanteessa – kausi pakko pelata loppuun

Kommentoi Facebookissa