NHL pahassa tilanteessa – kausi pakko pelata loppuun

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

Koronavirus keskeytti jääkiekkokauden keväällä 2020 lähes koko maailmassa. (Kuva Fotolia)

NHL-kausi pyritään viemään loppuun kesän aikana. Kautta jatkettaisiin pudotuspeleistä poikkeusjärjestelyin.

JÄÄKIEKKO NHL-kauden huipennus koittaisi alkuperäisen kalenterin perusteella kesäkuun alussa Stanley Cupin finaalien käynnistyessä. Koronapandemian takia kausi kuitenkin keskeytettiin maaliskuun puolivälissä, eikä jatkosta ole tietoa.

Kausi kuitenkin halutaan viedä loppuun. Se on itse asiassa taloudellinen realiteetti. Jos NHL-kausi keskeytettäisiin, tietäisi se itse NHL:lle sekä sarjan pelaajayhdistykselle NHLPA:lle noin 1,15 miljardin euron tulonmenetyksiä.

Koronapandemia kurittaa Pohjois-Amerikkaa yhä kovalla kädellä. Tilanne on paha varsinkin Yhdysvaltojen suurkaupungeissa. Pahiten koronasta on kärsinyt New Yorkin seutu.

Yhdysvaltojen ja Kanadan raja pysyy suljettuna ainakin kesäkuun 21. päivään saakka, joten sitä ennen kausi ei voi jatkua. Mahdollisesti kausi voisi jatkua kuitenkin heinäkuussa, jos rajat saataisiin juhannuksen tienoilla avattua, eikä koronatartuntojen määrä olisi enää kasvussa.

Kauden jatkon formaatista ei ole vielä päätöstä. NHL:n ehdotuksen mukaan kausi aloitettaisiin suoraan pudotuspeleistä, joihin etenisi 24 joukkuetta. Seitsemän joukkueen osalta kausi olisi siis ohi.

Pelaajayhdistys NHLPA vahvisti perjantaina hyväksyneensä 24 joukkueen formaatin kauden jatkumiselle. Pelaajayhdistys ilmoitti jatkavansa neuvotteluja, mutta painotti myös, että kauden jatkon osalta yksityiskohdissa on vielä paljon sorvattavaa.

NHL on ehdottanut, että molempien konferenssien neljä parasta joukkuetta, Boston, Tampa Bay, Washington, Philadelphia, St. Louis, Colorado, Dallas ja Vegas, etenisivät suoraan pudotuspeleihin. 16 muuta joukkuetta pelaisivat pudotuspelikarsinnoissa kahdeksasta muusta paikasta.

Paljon asioita pitää kuitenkin selvittää. NHL:n ja NHLPA:n on vielä sovittava esimerkiksi pelipaikat sekä koronavirukseen liittyvät testauskäytännöt. Kaikkia NHL-seurojen kotihalleja tuskin voi käyttää koronapandemian takia.

Todennäköisesti otteluita pelattaisiin tyhjille katsomoille. Katsojia NHL-peleihin lienee mahdollista päästää vasta ensi syksynä uuden kauden alkaessa.

Euroopassa kiekkokausi päättyi maaliskuun lopulla Valko-Venäjää lukuun ottamatta ja mestaruudet jäivät jakamatta. Sveitsin MM-kisatkin jouduttiin perumaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jääkiekon MM-kisat venyvät kesäkuulle – Leijonat pelaa Latviassa

Kommentoi Facebookissa