MÄKIHYPPY Antti Aallolla on viime aikoina sujunut mäkihypyn maailmancupissa lupaavasti, mutta Salpausselällä perjantaina kotikisassa hänellä ei mennyt putkeen. Edellisissä neljässä maailmancupin kisassa pisteille hypännyt Aalto karsiutui toiselta kierrokselta.
Aalto jäi kisasuorituksessaan 110 metriin ja oli tuloksissa toiseksi parhaana suomalaisena vasta sijalla 44. Suomalaisten ykkönen Niko Kytösaho oli kisassa 39:s hypättyään 112,5 metriä. Myös Jarkko Määttä hyppäsi 112,5 metriä sijoituksen ollessa 43:s.
– Voi olla, että siinä hypyssä oli vähän myös yliyrittämistä. Käydään hyppy läpi vielä valmentajan kanssa. Ei tämä anna mitään tunnetta, oli vaisu suoritus. Tämä jätetään nopeasti taka-alalle ja keskitytään sunnuntaille, Aalto sanoi YLE:n mukaan.
Muista suomalaiskotkista Arttu Pohjola, Eetu Nousiainen, Andreas Alamommo ja Mico Ahonen jäivät karsintaan. Pohjola oli 52:s, Nousiainen 59:s, Alamommo 61:s ja Ahonen 62:s.
Salpausselällä voitti perjantaina Itävallan Stefan Kraft. Hän leiskautti kahdesti 129,5 metriä kantaneen siivun.
– Täydellinen päivä. Kaikki alkoi hyvin heti ensimmäisellä koekierroksella. Minulla on Lahdesta paljon hyviä muistoja, ja täällä on aina hauskaa. Mäki on aika erikoinen, mutta koko Itävallan joukkue tykkää siitä, Kraft kommentoi.
Lauantaina Salpausselällä kilpaillaan joukkuemäki ja sunnuntaina jälleen henkilökohtainen kilpailu.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Sadasosatappio teki Juha Miedosta legendan – ratkaisiko parta olympiakullan?
Kommentoi Facebookissa