SUOMI 100 Vanhassa kauppiastalossa yksin asuva Maija Kitinoja sanoo eläneensä työntäyteisen elämän. Tänään huhtikuun 12. päivä 100 vuotta täyttävä tervajokelaislotta ei tarvitse paljoa ulkopuolista apua. Satavuotisjuhlat vietetään suuressa kotitalossa.
– Onnekseni olen vielä kohtalaisen terve, joten tästä saan olla tavattoman kiitollinen, Maija-rouva taustoittaa tyytyväisenä.
Viimeiset vuodet Maija Kitinoja on asunut yksin. Hänen sisarensa kuoli 103-vuotiaana.
– Siskoni kuolema oli kova paikka. Kasvoimme, elimme ja teimme työtä yhdessä. Jaoimme aivan kaiken; niin ilot, surut kuin leivänmurutkin. Hänen poismenonsa jätti suuren aukon ja pohjattoman surun. Elämän oli kuitenkin jatkuttava ja se jatkui. Omassa kodissa. En ole edes ajatellut poismuuttoa.
Maija Kitinoja syntyi itsenäisyysvuonna 1917 tervajokelaiseen kauppiasperheeseen. Kaupan lisäksi perheellä oli myös kymmenen lehmän lypsykarjatila.
– Työnjako oli selkeä; äiti hoiti karjan ja isä kaupan.
Surun siivittämä lapsuus
Yhdeksänlapsinen lapsuudenkoti oli täynnä lämpöä, rakkautta ja turvaa.
– Lapsuuttani varjosti kuitenkin suru, sillä esikoisina syntyneet kaksoslapset menehtyivät pieninä. Veljeni hukkui viereiseen Kyröjokeen ja siskotyttö kuoli keuhkokuumeeseen, Maija-rouva kertoo.
Vaikka pikku-Maijakaan ei ollut tapahtumien aikoihin kuin muutaman vuoden ikäinen, muistikuvat perhetragediasta ovat kuitenkin selkeät.
– Muistiini on piirtynyt erityisesti veljeni hukkuminen. Olimme leikkimässä, kun näin isäni kävelevän joelta ja kantavan sylissään elotonta lasta. Minun isoveljeäni. Hän asetti lapsen pöydän päälle, silitti itkien tämän hiuksia ja pyysi meitä jokaista jättämään viimeiset jäähyväiset veljellemme. Hetki oli todella koskettava.
Vain hetkeä myöhemmin kauppiasperhe saatteli myös kaksosista toisen haudan uumeniin.
– Näin jälkeenpäin ajattelen, että kuinka vanhempani ovat kestäneet tämän kaiken? Arjen oli kuitenkin edettävä, vaikka suru oli suuri ja jätti murheen varjon jokaiseen perheenjäseneen.
Isänmaallisuus näkyi kaikessa
Pari vuotta ennen talvisodan syttymistä Maija Kitinoja antoi lottalupauksen.
– Olimme isänmaallinen perhe. Koti, uskonto ja isänmaa näkyivät kaikessa. Jopa ryhdissä, Maija-rouva muistelee hymyillen.
Lottalupauksen tehtyään Maija seurasi siskonsa jalanjälkiä ja osallistui erilaisille lottakursseille.
– Tervajoella oli siihen aikaan paljon lottia. Me nuoret seurasimme vanhimpien esimerkkiä ja osallistuimme kaikkeen mahdolliseen.
Ompeluilloissa neulottiin lapasia, sukkia ja polvenlämmittäjiä.
– Suojeluskuntatalolla järjestettiin vastaavasti kursseja, joissa opetettiin muun muassa kirjanpitoa, viestitystä, puhelimen käyttöä ja erilaisten ilmoitusten tekemistä.
Hieman ennen sodan alkua Maija kävi vielä lääkintäkurssit, joissa hän oppi siteiden tekoa, sidontaa, petausta ja lääkeannostelua.
– Vielä siinä vaiheessa en osannut edes aavistaa, että kaikkia taitoja tulisin vielä tarvitsemaan.
”Taivas oli tulimeri ja maa tärähteli”
Maija Kitinoja muistaa talvisodan syttymisvaiheet kuin eilisen päivän.
– Olin isän apuna kaupassa, kun tuli tieto, että viiden tunnin sisällä olisi ilmoittauduttava esikuntaan. Ei siinä ehtinyt sen enempää ajatella. Pistin työtakin naulaan, vaihdoin kengät ja polkaisin pyörällä esikuntaan.
Monipuoliset lottataidot omaava Maija määrättiin ilmavalvontaan.
– Ensimmäinen tähystyspaikka sijaitsi Isonkyrön kirkontornissa ja toinen Lakkineulomon katolla. Olihan se nuorelle tytölle jännittävä tehtävä. Ja pelottavakin.
Kirkontorniin noustiin sukalla peitettyjen taskulamppujen himmeässä valossa, sillä Maija kertoo koko ajan pelätyn vihollisen ylilentoja. Pelko oli aiheellinen, sillä ylilentoja riitti.
– Olihan se kauheaa, taivas oli kuin tulimeri ja maa tärähteli, kun pommeja putosi läheiselle nevalle.
Pelkotilasta huolimatta tähystyspaikkaa ei saanut kuitenkaan jättää. Ei hetkeksikään. Vartiossa oli aina kaksi lottaa kerrallaan neljän tunnin ajan.
– Kylmähän siinä ehti tulla, vaikka jalassa oli huopikkaat. Onneksi Isonkyrön kirjakauppias antoi maahan asti ulottuvan susiturkkinsa meille lainaksi. Tämän alla lämmittelimme vuorotellen.
Ammuksia ja evakoita
Jatkosodan aikana Kitinojan perhe antoi kaupan yhteydessä toimineen makasiinin saksalaisten käyttöön. Aseveljet tekivät siitä ammusvaraston. Ajatus oli harmiton, mutta loppupeleissä kuitenkin vaarallinen.
– Varsinkin siinä vaiheessa kun Vaasaa pommitettiin ja taivas oli yhtenä valomerenä, pelkäsimme pommien harhautuvan ja osuvan makasiiniin. Onneksi näin ei käynyt. Muussa tapauksessa Tervajoesta olisi jäänyt jäljelle vain kuoppa.
Jatkosodan aikana myös Maija Kitinojan lottatehtävä muuttui. Hän siirtyi kotikylällä olevan sidontapaikan esimieheksi. Lääkintälottia tarvittiin myös niin sanotulla kotirintamalla. Varsinkin Tervajoella lotilla riitti töitä, sillä kylälle tuli junalasteittain evakoita.
– Näky oli todella surullinen. Evakot istuivat nyssyköittensä päällä ja katselivat pelokkaina ympärilleen. Naiset nyyhkyttivät ja lapset itkivät.
Miehet puristivat käsiään nyrkkiin ja pidättelivät tunteitaan.
– Me autoimme heitä. Tarjosimme heti asemalla maitoa, sidoimme haavat ja lohdutimme. Tunteet olivat pinnassa, mutta tehtäviimme kuului auttaa, ei romahtaa, Maija-rouva kuvailee.
Saksalaisille leivottiin pullaa
Samalla kun kauppiaantytär hoivasi tulijoita, muu perhe auttoi muonituksessa. Puuhellalla porisivat isot keittokattilat.
– Teimme kaikkemme, jotta evakot tunsivat itsensä tervetulleeksi.
Vaikka Maija-rouvan pääasiallinen tehtävä oli huolehtia evakoiden terveydellisestä hyvinvoinnista, niin välillä hän sai tehtäväkseen vastata myös saksalaisten muonituksesta.
– Kylällä oli vuoden -42 kesän ajan saksalaisia. He vartioivat ammusvarastoa ja olivat näin ollen tiiviisti tekemisissä myös kyläläisten kanssa. Perustimme pienen lottakioskin ja leivoimme jopa pullaa, jotta pojat tuntisivat olonsa kotoisaksi, lotta Kitinoja selvittää hymyillen.
Maija Kitinojan lottapalvelus kesti jatkosodan loppuun. Maija muistaa edelleen, kuinka kesällä 1944 Heikki-veli nousi junaan Tervajoen asemalta, mutta luvattua kirjettä ei koskaan kuulunut rintamalta.
Joitakin vuosia sitten Kannakselta löytyi kadonneen veljen tuntolevy. Vuosikymmeniä sodan jälkeen pikkuveli palasi pienessä valkoisessa arkussa kotiin.
Tiskin takaa Linnan juhliin
Sotavuodet ravistelivat Kitinojan perheen kauppaa monin eri tavoin.
– Vaikka säästyin pahimmilta rintamakokemuksilta, niin omat taistelunsa aiheutti myös koko kansan kirosana; pula-aika.
Ruokatavaran lisäksi säännösteltiin myös jalkineita ja kankaita.
– Tavaran niukkuus hermostutti ihmisiä ja asiaan syytön kauppias sai sitten kuulla kunniansa.
Sodan jälkeen Maija jatkoi työtä kyläkaupassa, hänellä on takanaan pitkä ura kauppiaana. Talouskoulusta valmistuttuaan Maija Kitinoja meni suoraan niin sanotusti tiskin taakse.
– Ensimmäiset maitolitrat mittasin 19-vuotiaana, vuonna 1936.
Myytävänä oli ruokaa, vaatteita, maatalous- ja rakennustarvikkeita sekä rautatavaraa ja polttoainetta. Tarvittaessa kaupalta pystyi tilaamaan vaikka traktorin.
– Ennen vanhaan täälläpäin sanottiin, että mitä Kyrönpellosta ei saa, sitä ei tarvita, entinen kauppias naurahtaa.
Vanhempiensa jälkeen Maija Kitinoja jatkoi kaupanpitoa sisarensa kanssa, he lopettivat toiminnan vuonna 1988. Oikeaan aikaan hän sanoo, sillä sisarukset ehtivät nauttia yhdessä myös eläkepäivistä.
Ikimuistoinen tapahtuma oli, kun vuonna 2014 Maija Kitinoja sai jälleen pukea ylleen lottapuvun. Hän asteli tutussa asussa presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Kommentoi Facebookissa