NÄYTTELIJÄ Skotlantilainen näyttelijä Sir Thomas Sean Connery on kuollut 90-vuotiaana. Edinburghissa 25.8.1930 syntyneen Conneryn kuoleman on vahvistanut BBC:lle hänen perheensä.
Pitkän näyttelijänuran omannut Sean Connery on suurelle yleisölle tunnetuin roolistaan James Bond -elokuvissa. Hän esitti Ian Flemingin luomaa salaista agenttia seitsemässä elokuvassa, kuudessa virallisessa Bond-elokuvassa 1960- ja 1970-luvuilla sekä Pallosalama-elokuvan uusintaversiossa Älä kieltäydy kahdesti vuonna 1983.

Työläisperheessä kasvanut Sean Connery harrasti nuorempana muun muassa kehonrakennusta ja jalkapalloa, kunnes siirtyi teatterilavoille ja televisioon. Bond-roolin lisäksi hänet on nähty muun muassa Lahjomattomat-elokuvassa, josta hän sai vuonna 1987 parhaasta miessivuosasta sekä Golden Globen että Oscarin. Sean Connery nähtiin myös Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvassa.
Sean Connerylle myönnettiin Golden Globe -elämäntyöpalkinto vuonna 1996, BAFTA-elämäntyöpalkinto 1998 sekä Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna 2006. Connery oli naimisissa kaksi kertaa, hänen poikansa Jason Connery on myös näyttelijä.
Lue myös: Aston Martin herättää henkiin ikonisen mallin – James Bondin alkuperäinen DB5
Kommentoi Facebookissa