Seat julkaisi ensimmäisen tiiserikuvan pikku-SUV:staan

Nyt espanjalaismerkki julkaisi Aronasta ensimmäisen tiiserikuvan.

Nyt espanjalaismerkki julkaisi Aronasta ensimmäisen tiiserikuvan. (Kuva Seat)

Seat Arona tulee loppuvuodesta eikä katumaasturimalliston laajeneminen jää tähän.

AUTOT VW-konsernin espanjalaismerkki Seat oli pitkään tappiolla, vaikka itse tuotteissa ei ollut mitään vikaa. Pitkälti sama tekniikka Volkswagenin tai Skodan kuorissa vetosi jostakin syystä paremmin ostajiin, mutta espanjalaisbrändi sai uuden vaihteen päälle nykyisen Leonin myötä. Sporttisen näköinen kompaktiauto on saanut mukavasti asiakkaita, ja merkin vauhti on vain kiihtynyt tuoreen Atecan avulla.

Se on Seatin ensimmäinen katumaasturi, ja auto on tehty samalle pohjalle kuin VW Tiguan. Atecan tyyli on kuitenkin hieman nuorekkaampaa, ja uusi SUV onkin noussut lyhyessä ajassa espanjalaisten myydyimmäksi malliksi. Niinpä Seat on päättänyt jatkaa samalla linjalla, ja seuraavaksi tulossa on pykälää pienempi Arona.

Arona tehdään juuri esitellyn Ibizan pohjalta, joka kuuluu pikkuautoluokan kärkituotteisiin. Niinpä Seatin pieninkin crossover tai katumaasturi lienee ominaisuuksiltaan kunnossa. Auton naamioitu prototyyppi on jo bongattu useaan kertaan salavalokuvaajien linsseihin, ja nyt espanjalaismerkki julkaisi Aronasta ensimmäisen tiiserikuvan.

Tarkemmin sanottuna asialla oli Seatin Irlannin maahantuoja, joka laittoi kuvan Twitteriin. Otos on varsin tumma, mutta valoa lisäämällä pienen crossoverin linjat alkavat erottua paremmin. Maski ja etuvalot vaikuttavat hyvin samantyylisiltä kuin uudessa Ibizassa, ja koko kylkilinjan mittainen pokkaus on vastaava kuin Atecassa. Sivuikkunoiden muoto on puolestaan kuin Leonista lainattu.

Twitter-otos on varsin tumma, mutta valoa lisäämällä pienen crossoverin linjat alkavat erottua paremmin.
Twitter-otos on varsin tumma, mutta valoa lisäämällä pienen crossoverin linjat alkavat erottua paremmin. (Kuva Seat)

Arona on toki Ibizaa korkeampi, mutta crossover tehdään samalle MQB-perusrakenteelle VW-konsernin lukuisten muiden autojen tavoin. Myös voimanlähteet lienevät pitkälti identtisiä Ibizan kanssa, eli tarjolle tulee sekä turbobensoja että -dieseleitä. Aloitusmallina toimii joko 95- tai 115-heppainen litran kokoinen TSI, ja 1,6-litraista TDI-dieseliä saa luultavasti eri tehoversioina 115 hevosvoimaan asti. Uuden 150-heppaisen 1,5-litraisen TSI-bensaturbon tulo Aronaan on sen sijaan vielä kysymysmerkki.

Irlannin Seat kertoi Twitter-viestissään, että Arona tulee maassa myyntiin marraskuun aikana. Niinpä se esitellään viimeistään syyskuussa järjestettävässä Frankfurtin autonäyttelyssä, mutta viralliset kuvat ja tiedot julkaistaan varmasti jo hieman aiemmin. Koska Aronalla ei ole edeltäjää Seatin nykyvalikoimassa, auto voidaan lanseerata hyvissä ajoin vaarantamatta vanhan mallin myyntiä.

Seatin pieni crossover saa muuten VW-konsernin sisäisen kilpailijan Volkswagen Golfin pohjalta kehitettävästä T-Rocista. Volkkari on kuitenkin hieman arvokkaampi ja suurempi kuin Seat, joten ne eivät astu aivan suoraan toistensa varpaille. Aronan muita kilpakumppaneita ovat mm. Opelin Mokka X ja Crossland X, Renault Captur, Nissan Juke sekä Peugeot 2008.

Seatin katumaasturimalliston laajeneminen ei jää Aronaan, vaan seuraavaksi tulossa on merkin lippulaivaksi asettuva seitsemänpaikkainen SUV, joka saa mahdollisesti Formentor-nimen.

Kommentoi Facebookissa