KALASTUS Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana seitsemän uutta ennätystä. Ennätyskalalautakunnan 2000-luvun SE-listalla on nyt 80 kalalajia ja kuusi rapulajia.
Uusia ennätyskaloja ovat made 8,05 kg, ruutana 2,99 kg, suutari 4,07 kg ja voimassa olevaan ennätystä sivuava lahna 7,45 kg sekä pienistä, alle sata grammaa painavista lajeista allikkosalakka 9,1 cm, hietatokko 7,1 cm ja voimassa olevaa ennätystä sivuava viisipiikki 5,8 cm.
Ennätyskalalautakunta on pitänyt uutta 2000-luvun ennätyskalojen listaa kohta 20 vuotta. Ennätyskokoisen kalan pyytäminen on haastavaa, koska listalla on jo monta kovaa tulosta. Lautakunta kaipaa kuitenkin edelleen ilmoitusta peledsiiasta. Lajista ei ole tullut yhtään ilmoitusta lautakunnalle. Peledsiian ilmoitusraja on 0,4 kg.
Ennätyskalan saatuaan on pidettävä pää kylmänä. Moni mahdollinen ennätys on kaatunut lautakunnassa puutteelliseen tai epämääräiseen ilmoitukseen. Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa ei ole toimittu ohjeiden mukaan.
Paras tapa on viedä kala lähimpään ruokakauppaan ja käyttää punnitukseen kaupan hedelmäosaston vaakaa. Punnituksen todistajiksi kannattaa pyytää kaupan henkilökuntaa. Kotoa mahdollisesti löytyvä vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin suomenennätyskalan punnitusvälineisiin.
Kaikki ennätyslautakunnalle ilmoitetut tiedot talletetaan ennätyskalarekisteriin, joka on netissä osoitteessa https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/suurkalat/2000-luvun-ennatyskalat/.
Lue myös: SM-pilkkikilpailu houkutteli yli tuhat kalastajaa – tässä kaikkien sarjojen voittajat
Kommentoi Facebookissa