FORMULA 1 Sateen sotkema Monacon F1-osakilpailu tarjosi draamaa ja monia eri vaiheita. Red Bullin Sergio Perez ajoi lopulta uransa ensimmäiseen Monacon GP:n voittoon.
Perez pääsi erinäisten vaiheiden jälkeen kiilaamaan kärkeen, kun Ferrari muni kaksoisjohtonsa, joka oli pedattu sille aika-ajoissa. Kisan lopussa Perezin renkaat alkoivat kulua ja Ferrarin Carlos Sainz ja Red Bullin Max Verstappen pääsivät meksikolaisen kantaan. Checon kantti kesti kuitenkin loppuun asti.
Monacon perusluonteeseen kuuluu se, ettei ohituksia ole juuri mahdollista tehdä, joten taistelu kääntyi lopulta Perezin eduksi. Sainz oli kisan kakkonen ja Verstappen kolmas.
Ferrarin Charles Leclercin iltapäivä oli valtava pettymys. Leclerc lähti kotikisaansa paalulta, mutta Ferrari sähläsi varikolla Leclercin mahdollisuudet voittoon. Leclerc oli lopulta neljäs.
Mercedeksen George Russell oli viides ja McLarenin Lando Norris kuudes. Lewis Hamilton oli kahdeksas.
Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi jälleen vaikean viikonlopun jälkeen pisteille. Bottas tuli maaliin sijalla kymmenen, mutta nousi yhdeksänneksi Esteban Oconin aikasakon vuoksi. Bottas lähti 12. ruudusta matkaan.
Kisan alku viivästyi rankkasateen vuoksi tunnilla. Sen jälkeen draamaa saatiin varikkorallista, kun tiimit pohtivat, mikä olisi oikea rengasvalinta hiljalleen kuivuvalle radalle.
Haas-tallin Mick Schumacherin raju ulosajo 28. kierroksella uima-altaan luona toi radalle punaiset liput ja tämän vuoksi täyttä kisamittaa eli 77 kierrosta ei ehditty ajaa. Schumacher oli kuitenkin onneksi hurjan tällin jälkeen kunnossa, mutta Haas-auto meni kahteen osaan.
Verstappen kasvatti johtoaan MM-sarjassa. Eroa toisena olevaan Leclerciin on yhdeksän pistettä.
Bottas on pisteissä kahdeksantena. Hän on tuonut Alfa Romeo -tallin 41 pisteestä 40.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Valtteri Bottakselle iso pettymys Monacon aika-ajoissa
Kommentoi Facebookissa