FORMULA 1 Monacon F1-GP:n aika-ajot saivat lauantaina dramaattisen lopun. Tämä sopi hyvin Ferrarin Charles Leclercille.
Leclerc otti jälleen paalupaikan, kun Red Bullin Sergio Perez osui juuri ennen Monacon tunnelia kaiteeseen, eikä saanut ajettua viimeistä kierrostaan. Perässä tullut Carlos Sainz osui Perezin autoon ja kolarikaksikon taakse jäi jumiin myös Max Verstappen.
Ferrari valtasi kuitenkin eturivin, sillä Sainz oli ehtinyt jo aiemmin ajaa kakkosruutuun. Perez ajoi kolmanteen ruutuun ja Verstappen jäi neljänteen ruutuun.
Alfa Romeon Valtteri Bottas sai pettyä rajusti. Bottas lähtee sunnuntain kisaan vasta ruudusta 12.
Bottas nostettiin ennen Monacon kisaviikonloppua jopa koko viikonlopuksi mustaksi hevoseksi, mutta huonosti kävi. Hän oli vaikeuksissa jo perjantaina, kun tekniset viat veivät mahdollisuuden ehjiin harjoituksiin, eikä juoksu parantunut lauantainakaan.
– Auto saatiin lopulta tuntumaan ihan hyvältä, mutta vauhtia ei ollut, Bottas summasi Viaplaylla.
– Uskoin, että sitä olisi ollut enemmän, mutta eipä näköjään ollut. Ei vain sopinut meidän autolle, Bottas jatkoi.
Bottas ei uskonut siihen, että vajaat harjoitukset olisivat juurikaan vaikuttaneet suoritukseen.
– En usko, että se siitä jäi kiinni. Ei vain ollut vehkeissä vauhtia, Bottas harmitteli.
Monacossa on haastavaa ohittaa, joten Bottaksella on kova haaste päästä sunnuntain kisassa pisteille.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Max Verstappenille täyspotti – Valtteri Bottakselta jälleen hieno kisa
Kommentoi Facebookissa