Seuraava siirtyy valtiolta terveysjätin palvelukseen – yhtiöllä tuoreita liiketoimintakauppoja

Markku Mantila työskenteli viimeksi valtioneuvoston viestintäjohtajana marraskuusta 2014 lähtien.

Markku Mantila työskenteli viimeksi valtioneuvoston viestintäjohtajana marraskuusta 2014 lähtien. (Kuva Coronaria)

Valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja luotsaa Coronarian viestinnän uudistamista.

TERVEYSBISNES Kun sote-uudistus on avaamassa uudet miljardien terveysmarkkinat, ovat valtionhallinnosta kokemusta omaavat olleet haluttuja rekrytointeja jo pitkään suurissa sote-yrityksissä.

Esimerkiksi entinen kansanedustaja Lasse Männistö siirtyi Mehiläisen terveydenhuollon ulkoistuksen johtajaksi, entinen ministeri Laura Räty Terveystaloon ja ministeriryhmän erityisavustaja Joonas Turunen Mehiläisen liiketoiminnan kehityspäälliköksi. Muun muassa päättäjien sote-kytköksistä Päivän Lehti kirjoitti tässä.

Nyt oululainen Coronaria on solminut Commanti Oy:n kanssa sopimuksen konsernin viestinnän kehittämisestä. Coronaria kertoo olevansa yksi Suomen merkittävimmistä terveydenhuollon yrityksistä, ja suurimmista toimijoista ainoa, joka on suomalaisessa omistuksessa.

Noin kahden vuoden mittaisen kehittämisohjelman aikana toimeenpannaan Coronarian johdon hyväksymä viestintästrategia. Commanti Oy:n takana on valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja Markku Mantila, joka toimii kehittämisohjelman ajan Coronarian viestintäjohtajana.

– Markku Mantilan laatima viestintästrategia vakuutti meidät. Samalla päätimme pestata hänen yrityksensä vetämään hyvin perusteellinen viestinnän uudistaminen konsernissa. Valinnassa painoi myös Mantilan pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä, sanoo Coronarian toimitusjohtaja Teppo Lindèn.

Mantila on aiemmin toiminut muun muassa Oulussa ilmestyvän Kalevan ja Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana. Hän työskenteli viimeksi valtioneuvoston viestintäjohtajana marraskuusta 2014 lähtien.

Viisivuotinen pesti jäi kuitenkin kesken, kun Mantila irtisanoutui huhtikuussa 2017, irtisanoutumisen on määrä astua voimaan marraskuun alusta lukien. Kesällä Mantila ilmoitti perustavansa viestintätoimiston, joka ”erikoistuu informaatiovaikuttamisen vastustamiseen”.

Coronaria Oy on perustettu vuonna 1988 ja sen liikevaihdon arvioidaan vuonna 2017 olevan noin 130 miljoonaa euroa. Coronaria kuuluu kotimaiseen Cor Group -konserniin, jonka ympärille on syntynyt laaja terveysalan yritysklusteri, joka työllistää Suomessa jo yli 2 500 ihmistä ja jonka liikevaihto vuonna 2017 tulee olemaan yli 160 miljoonaa euroa.

Yhtiö on ostanut viime aikoina aktiivisesti yritysosuuksia ja liiketoimintaa. Coronaria Hoitoketju Oy osti syyskuun lopussa enemmistöosuuden Medilaser Oy:n osakekannasta. Medilaser on Suomen suurin vaativaan silmäkirurgiaan keskittynyt yksityinen klinikkaketju, jonka liikevaihto vuonna 2016 oli 12 miljoonaa euroa.

Lokakuun alussa Coronaria Hoiva Oy osti Suonenjoen Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry:n liiketoiminnan. Kauppa sisälsi kahden asumisyksikön palvelut Suonenjoen keskustassa. Samaan aikaan yhtiö ilmoitti aloittavansa Tampereella toimivan ikäihmisten asumispalveluita tarjoavan Elämänpuun palvelutoiminnan.

Kommentoi Facebookissa