Siipimies Bottaksen avustama Mercedes voitti tuurilla – Ferrari sekaisin kuin seinäkello

Sebastian Vettelin kausi 2019 Ferrarilla on ollut tuskien taivalta.

Sebastian Vettelin kausi 2019 Ferrarilla on ollut tuskien taivalta. (Kuva All Over Press)

Lewis Hamilton johdatti Mercedeksen kaksoisvoittoon. Ferrarilla ei noudatettu tallimääräystä.

FORMULA 1 Vaikka Ferrari oli nopein auto Sotshin radalla, vei Mercedes olympiapuistossa kaksoisvoiton. Oikea ja virtuaalinen turva-auto auttoivat Lewis Hamiltonin voittoon ja Mersun kakkosviulistin Valtteri Bottaksen toiseksi.

Hamilton oli voitostaan yllättynyt.

– On hämmästyttävää saavuttaa tällainen tulos, kun muistetaan, miten nopeita Ferrarit olivat startista lähtien. Oli äärimmäisen vaikeaa jo pysyä heidän perässään. Emme kuitenkaan antaneet periksi, vaan jatkoimme puskemista, Hamilton hehkutti F1:n tv-haastattelussa.

Voittonsa ja kilpailun nopeimman kierroksensa myötä Hamilton johtaa MM-sarjaa jo 73 pisteellä. Hän tuskin mestaruutta Bottakselle enää häviää, mutta ei silti mene asioiden edelle.

– Yritän olla ajattelematta mestaruustaistelua. Edetään askel ja aita kerrallaan. En halua kompastua.

Bottaksella ei ollut jakoa voittoon, mutta hän kykeni pitämään paalulta startanneen Ferrarin Charles Leclercin takanaan ja varmisti Mercedekselle kaksoisvoiton.

– Minun täytyi pitää Charles takanani, enkä onnistunut siinä huonosti, Bottas sanoi F1:n tv-haastattelussa.

Mercedes oli aika-ajoissa ollut Ferraria vastaan helisemässä. Kisavauhdissakin Ferrari oli alussa edellä, mutta turva-autot, oikea ja virtuaalinen, satoivat Mercedeksen laariin.

– Uskoimme, että pystyisimme tähän. Aika-ajoissa tasoa tulisi nostaa, mutta kisavauhtimme on hyvää, Bottas sanoi.

C Moren tv-haastattelussa Bottas hämmästeli, ettei ollut alussa kilpailukykyinen kovemmilla renkailla. Lopussa pehmeillä renkailla tilanne koheni. Bottas myönsi rehdisti, että tuuriakin oli matkassa.

C Morelle Bottas kommentoi myös takamatkaansa mestaruustaistossa, joka kasvoi siis 73 pisteeseen.

– Tilanne on mikä on, mutta hyvä, että ero takana oleviin kasvoi, asemiaan pisteiden kakkospaikalla lujittanut Bottas sanoi.

Ferrarilla kuohui. Ei niinkään tuloksen takia, vaan siksi, koska Sebastian Vettel ei noudattanut tallimääräystä.

Vettel oli noussut startissa kolmosruudusta kärkeen. Paalulta startannut Leclerc antoi Vettelille imuapua ja Ferrari katsoi tilanteen siten, että Vettelin olisi kuulunut palauttaa kärkipaikka Leclercille.

Vettel antoi ymmärtää, että hänellä oli sopimuksesta eri käsitys.

– Meillä oli sopimus. Täytyy palata siihen vielä tiimin kanssa. Olen sen suhteen rento, koska kisassani ei pitänyt käydä näin. Auto jätti minut pulaan, Vettel sanoi F1:n verkkosivujen videohaastattelussa.

Kun tallimääräystä ei toteltu, pudotettiin uppiniskainen Vettel Leclercin taakse varikkokäyntien ajoituksella. Heti pysähdyksensä jälkeen Vettel keskeytti.

– Olin hitaampi, kun ajoin kuluneemmilla renkailla. Vauhtini oli samaa tasoa Lewisin kanssa. Mutta en ollut yhtä nopea tietenkään kuin olisin ollut tuoreemmilla renkailla, Vettel sanoi Ferrarin varikkotaktikoinnista.

Vettel ei kiistä, etteikö aio keskustella asioista tiimin kanssa.

– En ole välinpitämätön. Haluan varmistaa, että ymmärrän kaiken. Käymme asiat läpi, enkä halua jäädä mistään epäselväksi. Tilanne oli minulle selvä ja olin myös nopein ensimmäisellä stintillä.

Teknisen vian tarkkaa syytä Vettel ei tiennyt.

– Tein normaalin pysähdyksen. Lähdettyäni varikolta, ei ollut enää voimaa. En tiedä, mitä tapahtui.

Keskeytyksensä jälkeen Vettel oli täräyttänyt radiossa, että ”tuokaa takaisin v**un V12-moottorit”.

Kolmanneksi jäänyt Leclerc oli näreissään, kuten Vettelkin. Molemmilla näytti olevan erilainen käsitys, mitä oli sovittu.

– Luotan aina tiimiin, mutta taktiikkana oli, että annan imuapua, jotta pääsisimme suoran päätteeksi kaksoisjohtoon, mikä toteutuikin. En tiedä. Täytyy puhua tiimin kanssa ymmärtääkseni tilanteen paremmin, kommentoi Leclerc Sky Sportsin haastattelussa.

Lopputulokseen tapahtuneella ei ollut merkitystä. Sijoitustaan kommentoidessaan Leclercin suusta tuli kliseistä urheilutähden jargonia.

– Ainakin olimme aika tasaisia. On hyvä päästä podiumille. Harmi, ettei tiimi saanut toista autoa tänne, Leclerc sanoi.

Leclercin mielestä Mercedes on kisavauhdissa yhä kova luu.

– Meidän osaltamme ok kisa. Mercedes on yhä todella nopea pitkillä ajojaksoilla. Paljon nopeampi verrattuna aika-ajoihin.

Kimi Räikköselle Sotshin kisaviikonloppu oli tervanjuontia. Aika-ajoissa hän epäonnistui ajovirheen takia ja kisassa hän otti varaslähdön, josta seuranneen varikon läpiajorangaistuksen myötä pisteille ei ollut jakoa. Tuloksissa Kimi oli 13:s.

Räikkönen myönsi rehdisti, että varaslähtö oli ihan oma moka.

– Tulos oli oma vikani, vaikka pääsimmekin vielä mukaan turva-autojen avulla. Valitettavasti ei ollut riittävästi vauhtia. Pysyimme vain Toro Rosson perässä, kun he taistelivat keskenään ja pääsin toisen ohi sen ajettua leveäksi, hän sanoi Motorsport.com:n mukaan.

Alfa Romeolla on ollut kolmessa viimeisessä kisassa kuitenkin isoja ongelmia kilpailukykynsä kanssa. Räikkönen ei tiedä, mistä oikein kiikastaa.

– Täytyy yrittää ymmärtää. Neljä viimeistä kisaa ovat olleet painajaisia ja pitää selvittää, mikä menee pieleen. Viimeisissä kisoissa kunnon vauhtia on ollut vain Spassa. Muissa kisoissa olemme taistelleet sen kanssa, Kimi sanoi.

Sotshissa Alfa Romeo jäi pisteittä Räikkösen tallikaverin Antonio Giovinazzin oltua tuloksissa 15:s.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tuleeko Suomesta enää uusia F1-kuljettajia? – ”Toivon mukaan tulee, koska ne loppuu kohta kesken”

 

Sotshin F1-kilpailun tulokset

1. Lewis Hamilton, Britannia Mercedes, 53 kierrosta
2. Valtteri Bottas, Suomi, Mercedes
3. Charles Leclerc, Monaco, Ferrari
4. Max Verstappen, Hollanti, Red Bull
5. Alexander Albon, Thaimaa, Red Bull
6. Carlos Sainz, Espanja, McLaren
7. Sergio Perez, Meksiko, Racing Point
8. Lando Norris, Britannia, McLaren
9. Kevin Magnussen, Tanska, Haas
10. Nico Hülkenberg, Saksa, Renault
11. Lance Stroll, Kanada, Racing Point
12. Daniil Kvyat, Venäjä, Toro Rosso
13. Kimi Räikkönen, Suomi, Alfa Romeo
14. Pierre Gasly, Ranska, Toro Rosso
15. Antonio Giovinazzi, Italia, Alfa Romeo

Keskeyttäneet:
Robert Kubica, Puola, Williams, 30 tekninen vika
George Russell, Britannia, Williams, 29, tekninen vika
Sebastian Vettel, Saksa, Ferrari, 28, tekninen vika
Daniel Ricciardo, Australia, Renault, 15, kolari
Romain Grosjean, Ranska, Haas, 0, kolari

Kommentoi Facebookissa