Siitä on kymmenen vuotta – näin Teemu Selänteen maajoukkueura päättyi

Teemu Selänne sai Sotshissa halin itseltään rautakanslerilta Kalervo Kummolalta. (Kuva AOP)

Teemu Selänteen maalit masensivat Yhdysvaltain NHL-tähdet Sotshin olympialaisten pronssiottelussa.

JÄÄKIEKKO Sotshissa 2014 järjestetyt talviolympiakisat olivat Vladimir Putinin masinoima häpeällinen tapahtuma, mutta Suomessa kisoja voi muistella myös urheilumenestyksistä, jos ei sekoiteta urheilua ja politiikkaa.

Helmikuun 22. päivänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Leijonien historiallisesta pronssiottelusta Yhdysvaltoja vastaan. Suomi voitti ottelun tylyin lukemin 5-0.

Ottelun hahmo oli viimeisen A-maaottelunsa pelannut Teemu Selänne. Hän teki kaksi maalia. Muut Suomen maalit viimeistelivät Jussi Jokinen, Juuso Hietanen ja Olli Määttä.

Maalivahti Tuukka Rask, joka oli uransa huipulla, torjui nollapelin. Hän pysäytti supertähti Patrick Kanen kaksi rangaistuslaukausta.

Selänne pelasi tuolloin viimeistä kauttaan NHL:ssä. Hän oli tyytymätön peliaikaansa NHL:ssä, mutta Leijonissa vastuuta tuli ykkösketjussa ja vastoin kaikkia odotuksia Suomi voitti NHL-pelaajien olympiaturnauksessa pronssia.

Hämmentävää oli, että Selänne vielä 43-vuotiaanakin oli olympiaturnauksessa niin kovassa iskussa. Mikael Granlundin kanssa yhteispeli kulki Selänteellä mallikkaasti.

Olympiaturnaus oli Selänteelle uran kuudes. Hän oli pelannut ensi kertaa olympialaisissa Albertvillessa 1992, jolloin kiekkoili vielä Jokereissa.

Selänne oli mukana kaikissa viisissä NHL-pelaajien olympiaturnauksissa 1998-2014. Samaan pystyivät Daniel Alfredsson ja Jaromir Jagr.

Selänteen ura päättyi kolmisen kuukautta Sotshin kisojen jälkeen. Kesällä 2014 venäläiset houkuttelivat Selännettä vielä KHL:ään Jokereihin, mutta hän kieltäytyi kunniasta, mikä jälkikäteen ajateltuna oli varmasti fiksu päätös.

Teemu Selänteen Sotshin saavutukset voi tiivistää toimittaja Kaj Kunnaksen legendaksi jääneeseen haastattelukommenttiin: ”Teemu, sä oot aika gubbe”.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Sotshin kisat ovat olympialaisten verinen häpeätahra

Kommentoi Facebookissa