Sinnikäs kotirauhan rikkoja – mies kiipesi jopa katolle ja laskeutui parvekkeelle häiriköimään

Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta kotirauhan rikkomisesta.

Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta kotirauhan rikkomisesta. (Kuva AOP)

Mies ei ollut enää tervetullut perheen luokse ja myös poliisit joutuivat poistamaan hänet asunnosta.

KOTIRAUHA Tamperelaista miestä syytetään kotirauhan rikkomisesta. Välien jo katkettua mies oli käynyt kaksi kertaa häiriköimässä vaimonsa ja perheen lasten asunnolla. Kerran hän tunkeutui katon kautta parvekkeelle kotirauhaa rikkomaan.

Ensimmäinen häiriköinti tapahtui viime vuoden helmikuussa. Mies tunkeutui vaimonsa ja perheen lasten asuntoon. Vaimo oli poissa, ja mies pyysi lapsia avaamaan oven. Kotona oli kolme lasta ja yksi lapsista avasi oven. Lapset soittivat äidilleen, joka puolestaan hälytti poliisit paikalle. Virkavalta poisti miehen asunnosta.

Seuraava häiriköinti tapahtui maaliskuussa. Mies kiipesi perheen kotitalon katolle ja laskeutui siitä parvekkeelle. Mies poistui parvekkeelta, mutta jatkoi kolkuttelua asunnon ulko-ovella. Parvekehäiriköinnin aikaan kotona olivat vaimo ja perheen seitsemän lasta.

Mies on myöntänyt olleensa tekojen tapahtuma-aikaan paikalla. Syyttäjä vaatii hänelle sakkorangaistusta kotirauhan rikkomisesta.

Lue myös: Nuori sukulaismies tunkeutui omakotitaloon ja jahtasi naista veitsi kädessä – tekoa oli suunniteltu pitkään

Kommentoi Facebookissa