Sipoon sijoitusjohtajan murhan motiivina henkilökohtainen katkeruus – uhria seurattiin pitkän aikaa

Poliisin esitutkinnassa on tullut ilmi viitteitä siihen, että uhria oli seurattu pitemmän aikaa.

Poliisin esitutkinnassa on tullut ilmi viitteitä siihen, että uhria oli seurattu pitemmän aikaa. (Kuva AOP)

Tapauksen johdosta pidätettynä olleet kolme epäiltyä vapautettiin, pääepäilty on kuollut.

MURHATUTKIMUS Itä-Uudenmaan poliisi on kuullut Sipoon Söderkullassa tapahtuneeseen murhaan kiinniotettuina olleita epäiltyjä ja kaikki kolme henkilöä vapautettiin tänään iltapäivällä. Poliisilla ei ole syytä epäillä heitä osallisuudesta murhaan. Murhan esitutkinta jatkuu kuitenkin edelleen.

Ampumalla tehty henkirikos tapahtui yksityisessä asunnossa Sipoossa 23. päivä heinäkuuta. Poliisi etsi epäiltynä tummaan sadeviittaan pukeutunutta henkilöä, joka oli poistunut tapahtumapaikalta. Mediatietojen mukaan uhri oli 49-vuotias sijoitusjohtajana toiminut henkilö ja tekijä hänen 34-vuotias alaisensa, molemmat olivat työskennelleet samaan aikaan työeläkeyhtiö Ilmarisessa.

Tapauksen esitutkinnassa on tullut ilmi viitteitä siihen, että uhria oli seurattu pitemmän aikaa, ja että murha oli erittäin suunnitelmallinen. Poliisi epäilee, että tekijän motiivina on ollut uhria kohtaan koettu henkilökohtainen katkeruus. Murhan pääepäilty kuoli torstaina 2.8.2018 ja tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana. Epäillyn kuolinsyystä ei kommentoida enempää.

Tapaukseen liittyy nyt myös uusi esitutkinta, kun torstaina 2.8.2018 Helsingin Kasarmikadun kiinniottotilanteessa poliisia kohtaan kohdistui murhayritys. Epäilty ampui oven läpi poliisia kohden kiinniottotilanteessa.

Poliisi ei käyttänyt asetta. Itä-Uudenmaan poliisilaitos jatkaa tapauksen tutkintaa.

Lue myös: Poliisipartiota uhattiin aseella kotihälytyksessä – poliisi ampui miestä jalkaan

Kommentoi Facebookissa