MAATALOUS Pyhäjoen Yppärissä sijaitsevalla Kiviniemen lihasikatilalla Ari ja Auli Pirkola ovat tyytyväisiä siihen, että tila jatkuu oman perheen voimin.
– Olemme tavattoman onnekkaita, sillä muussa tapauksessa olisimme ehkä myyneet tilan jossakin vaiheessa vieraalle. Näin on parempi, sillä hyöty on nyt molemmin puolinen. Voimme tarvittaessa auttaa nuoria, mutta emme ole kuitenkaan enää sidoksissa arkirutiineihin, 30-vuotisen yrittäjäuran tehneet Ari ja Auli iloitsevat.
Pitkän linjan sianlihantuottajina he ovat myös toiveikkaita, että Atrian avaamat Kiinan markkinat toisivat piristysruiskeen suomalaiselle sianlihatuotannolle.
– Ainakin näkymät ovat paremmat. Sikatalous tarvitsee nyt kantavia voimia, sillä Venäjän viennin loppuminen vuonna 2015 muutti ratkaisevasti monen sikatilallisen tulevaisuuden suunnitelmia. Mutta pohjalta on noustu ennenkin. Sikatalous on ikuista vuoristorataa ja tuotantomuotona äärimmäisen muutosherkkä, Ari Pirkola tietää kertoa.

Hyvä tukiverkosto
Pirkolan siskokset, Airi ja Anni ovat kasvaneet tilalla, mutta rakensivat aikoinaan elämänsä ja uransa muualle. Edelleen osa-aikaisena kätilönä toimiva Airi ja sosionomiksi kouluttautunut Anni tekivät kuitenkin kolme vuotta sitten yllätysratkaisun jatkamalla kotitilansa pitoa.
– Ilman luopumistukijärjestelmää sukupolvenvaihdosta ei olisi ainakaan tässä muodossa toteutettu, joten nyt olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, siskokset iloitsevat.
Sukupolvenvaihdoksen myötä Auli ja Ari jäivät taustalle, mutta ovat edelleen myös ammatillisena tukena sekä tyttärilleen että vävypojilleen Ilkalle ja Villelle.
– Hyvän tukiverkoston ansiosta ammatinvaihdos ja uuden työn sisäistäminen ovat sujuneet kuitenkin odotettua nopeammin. Mutta, haasteita riittää jatkossakin. Vastuu tuotannosta ja sen tulevaisuudesta on suuri, Airi ja Anni pohtivat.
Kiviniemen tilalla on tällä hetkellä 2 200 lihasikapaikkaa. Sikala on rakennettu kolmessa eri vaiheessa, joista ensimmäinen osa vuonna 1998 ja uusin kuusi vuotta sitten.

Toimintaa tehostetaan
Tässä vaiheessa maatalousyhtymässä ei suunnitella tuotantotilojen laajennuksia eikä myöskään muita suurempia investointeja.
– Tällä hetkellä keskitymme toiminnan tehostamiseen ja olemassa olevien ratkaisujen ylläpitämiseen. Nyt on tärkeintä oppia hallitsemaan tuotannon eri vaiheet ja keskittyä sitä kautta ydinosaamiseen. Meillä on isot saappaat täytettävinä, siskokset luonnehtivat.
Kahden perheen maatalousyhtymässä riittää töitä jokaiselle käsiparille.
– Onneksi meitä vastuunjakajia on neljä. Rehellisesti sanottuna valtava työmäärä yllätti, mutta hyvin organisoimalla pattitilanteita ei ole kuitenkaan päässyt syntymään. Lisäksi pyrimme siihen, että vaikka jokaiselle on muotoutumassa oma erityisosaamisalueensa, niin kaikki pystyvät tekemään kaikkea. Ainakin päivittäiset sikalatyöt, vävypojat Ilkka ja Ville kertovat.
Kiviniemen lihasikatila kuuluu niihin, jotka tuottavat Atrialle ilman antibiootteja tuotettua sianlihaa. Tilalla ollaan tyytyväisiä myös ProAgrialta ja Atrialta saataviin neuvontapalveluihin.
– Meitä auttavat alansa parhaat ruokinta-asiantuntijat, joilla on tarjottavaan myös viimeisin tietotaito. Olemme myös ulkopuolisten asiantuntijoiden suhteen hyvissä käsissä.
Kommentoi Facebookissa