JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin tiistaina runkosarjan viimeinen kierros. Tappara otti maukkaan revanssin Kärpistä numeroin 4-2 ja otti suoran pudotuspelipaikan. Pelicans otti voiton Jukureista vasta voittomaalikilpailussa ja pudotti samalla Kärpät puolivälieräkarsintoihin, joita kansankielellä säälipleijareiksikin kutsutaan.
Tappara otti voittonsa myötä neljännen sijan ja kotiedun. Myös Pelicans otti lopulta suoran pudotuspelipaikan sijoituttuaan runkosarjassa kuudenneksi. Pelicans kohtaa puolivälierissä TPS:n.
Myös KalPa otti suoran puolivälieräpaikan. Se voitti Ässät 6-1 ja sijoittui viidenneksi. KalPa saa vastaansa puolivälierissä Tapparan.
Kärpät kohtaa torstaina ja perjantaina pelattavissa säälipudotuspeleissä Vaasan Sportin. Toinen säälipudotuspelien ottelupari on Ilves–KooKoo. Jatkoon menijä ratkeaa kahden ottelun yhteismaaleilla.
Lukon ja TPS:n kohtaamisella Raumalla ei enää ollut merkitystä, sillä Lukko oli varmistanut runkosarjan voiton jo aiemmin ja TPS samaten kolmannen tilansa. Lukko päätti historian parhaan runkosarjansa kuitenkin tyylillä ja kaatoi TPS:n 3-0.
HIFK väläytteli hyvää virettään ennen pudotuspelejä ja murskasi Sportin 4-0. Jere Sallinen oli HIFK:n iso hahmo. Kapteeni teki vakuuttavan paluun kaukaloon ja iski tehot 2+1.
HIFK oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan toisen sijan, kuten myös Sportin 10. sija oli varma jo ennen iltaa.
Pistepörssin voitti HPK:n tähtipelaaja Petri Kontiola. Hän saalisti tehot 1+3, kun HPK kauden päätösottelussaan hävisi SaiPalle jatkoajalla 4-5.
HPK:n ja SaiPan kausi päättyi tähän otteluun. Runkosarjaan kauden päättivät myös Ässät, Jukurit ja surkeasti sarjan jumboksi jäänyt vuosien 2009 ja 2012 Suomen mestari JYP.
Kontiolan kauden tehopistesaldo oli 14+41=55. Siihen HPK:n ilonaiheet sitten jäivätkin. Vuoden 2019 Suomen mestari oli kaukana parin vuoden takaisesta tasostaan.
Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Lue myös: Nollaputkensa selättänyt Patrik Laine teki kaksi maalia – ”Olen edelleen ihan hyvä pelaaja”
Kommentoi Facebookissa